MATKA 09
SYYSKUUSSA 2009


> Alkusanat   > Yhteenveto   > Matkakuvat                                       sinisalo.org   / Hetken syksyä
> Pihtsusköngäs   > Övervatnet   > Abisko   > Kvikkjokk   > Pallas   > Lemmenjoki   > Oulanka



Sanat ja kuvat  Mikko Sinisalo
mikko@sinisalo.org
Alkusanat

Näillä sivuilla on kertomus valokuvaus- ja vaellusmatkastani Lappiin syyskuussa 2009. Odottelin koko kesän syksyn saapumista jotta pääsisin matkaan, olen aikaisemmin ollut valokuvausmatkalla Lapissa kaksi kertaa elokuussa ja kerran huhtikuun alussa. Elokuu on aikaisemmin ollut sään puolesta hyvä aika, mutta halusin tällä kertaa erilaisia olosuhteita jotta olisi mahdollisuus tehdä erilaisia kuvia. Kerron matkastani yleispiirteisesti, en koska olen vaihtanut sukat tai kuinka monta pähkinää söin kello kahden ja kolmen välillä.

Sivun yläosassa on linkit jokaiseen matkakohteeseen, jotka olen jakanut omille sivuilleen. Kohdelinkit ovat aikajärjestyksessä, jokaisen kohdesivun lopussa on myös linkki seuraavaan kohteeseen. Matkakuvat-sivulla on kaikki näillä matkakertomussivuilla olevat valokuvat, joten jos teksti ei kiinnosta, vilkaise sinne.

Jotta monen päivän vaellukseni ja tapahtumat olisivat oikeassa perspektiivissä, tässä aikaisemmat kokemukseni. Ei ole. Pisimmät vaellukseni ennen tätä matkaa olivat kaksi yhden yön yli retkeä vuonna 2007 matkallani Finnmarkissa, Norjassa. Maastossa on kyllä tullut liikuttua paljon ja monenlaisissa olosuhteissa kuvausreissuilla, mutta vain niin sanotuilla päiväretkillä, minulla ne kun monesti pitävät sisällään pimeällä liikkumista.

Koska matkojeni tarkoitus on valokuvaaminen, on repussani kaiken muun tarpeellisen lisäksi digijärkkäri, pari objektiivia, toinen akku, muistikortteja, kaukolaukaisin, suodattimia sekä jalusta. Kaikki yhteensä ja painoa tulee noin neljä viisi kiloa. Mitään ylimääräistä en kantanut mukana, esimerkiksi päällä olevien vaatteiden lisäksi oli repussa vain fleece-kerrasto, vaihtosukat, villasukat, pipo, lippis, hanskat ja vesien ylitystä varten neopreenitossut. Osittain painon takia, toisaalta kameravarusteet vievät sen verran tilaa ettei rinkkaani yksinkertaisesti mahdu ehkä-saatan-joskus-tarvita-varusteita.

Ruokaa oli mukana aamupalaksi monen makuista pikapuuroa tai muromysliä mehukeitolla sekä näkkäriä aamupalajuustolla ja meetvurstilla. Lounaaksi pussikeitto leipäkuutioilla tai nuudeli sekä näkkäriä. Päivällisen yleisimmät lihavaihtoehdot olivat erimakuiset salamit, meetvurstit tai tonnikalat, lisukkeeksi pikariisi, munanuudeli tai pikamakarooni. Mausteita tietysti myös mukana päivällistä varten. Välipalaksi pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, suklaata, keksejä ja teetä sekä omenoita. Pääruoat olivat enemmän ravintona kuin nautintona, mutta enpä mihinkään kyllästynyt matkan aikana.

Reittini kulki pääpiirteissään seuraavasti: Lohjalta Norjaan Haltille ja Pihtsuskönkäälle, Haltilta Lyngeniin Övervatnetille, Lyngenistä Ruotsin Lappiin Abiskoon sekä Kvikkjokkiin, Kvikkjokkista Pallakselle, Pallakselta Lemmenjoelle ja Lemmenjoelta Oulankaan josta takaisin Lohjalle.

kartta