Abiskon kansallispuiston ympäristössä olin suunnitellut kulkevani reitin joka nousee kylästä Lapinportille, kahden tunturin väliin muodostuma puoliympyrä, sieltä kiertäen lähimpien suurten tuntureiden takaa itse kansallispuistoon ja takaisin autolle. Arvioin vaelluksen kestävän viisi päivää, joten otin mukaan ruokaa seitsemää päivää varten. Olin visioinut tekeväni kuvan Lapinportista, mutta muuten menisin sen mukaan mitä vastaan tulee.

Koko matkan pisin vaellus kävellyn matkan puolesta, noin 85 kilometriä.

Aamupalan jälkeen ajelin Abiskoon. Rajan jälkeen Ruotsin puolella oli paikoitellen melko paljon autoja tien varressa ja ajattelin, että täällä saattaisi olla ruuhkaa maastossa. Kuitenkaan Abiskon kylässä ei tuntunut olevan erikoisemmin ruuhkaa, joka sopi mainiosti. Löysin sopivalle lähtöpaikalle helikopterikentän lähellä puoli yhden aikoihin, pakkailun ja syömisen jälkeen kello oli puoli kolme. Pakkailun aikana joku Kiirunalainen vanhempi mies kävi juttelemassa, aloitti ruotsilla johon vastattuani ruotsinkielen taitoni olevan epätäydellinen, sopi hänelle myös keskustelu suomeksi. Kuulema moni kiirunalaisista on kaksikielisiä.

Tämän päivän etappina oli päästä Lapinportille, etäisyyttä noin 13 kilometriä ja nousua 500 metriä. Leiripaikka pitäisi olla valittuna viimeistään suunnilleen puoli kymmeneen mennessä, tunti auringonlaskun jälkeen ennen täydellistä pimeyttä.

Heti alkumatkasta tuli vastaan yksi perhe, luultavasti päiväretkellä, puolivälissä matkaa tuli vastaan yksinäinen päiväliikkuja ja loppumatkasta näin yhden teltan rinteessä. Nousun aikana kuvasin tällaisen. Itse Lapinportilla ei muita näkynyt. Olin perillä pohjoisemman järven pohjoispäässä auringonlaskun jälkeen, vielä oli kuitenkin riittävästi valoa liikkumiseen. Teltta pystyyn lähelle rantaa, mukavuutta ei ollut tarjolla haluamassani paikassa, pelkkää kivistä maata, sain kuitenkin kiilat maahan. Kuvailin kunnes tuli pimeää, tein päivällisen, oikeammin illallisen, jonka jälkeen tähtitaivas houkutteli kuvailemaan lisää. Yksi ongelma, jos haluaa säilyttää silmiensä sopeutumisen pimeään, ei keinovaloa ole hyvä käyttää jatkuvasti päällä ja pois. Mutta kun on niin pimeää, ettei erota muuta kuin maan ääriviivat taivasta vasten sekä sen mitä taivaalla sattuu olemaan, ei liikkuminen ole kovinkaan varman oloista. Kymmenen metrin päässä teltasta en meinannut enää erottaa sitä, mutta pidemmälle ei tarvinnutkaan mennä kiitos hyvän paikan valinnan. Lapinportilla sain tehtyä tämän ja tämän.

Päivän sarastaessa oli sen verran pilvistä, ettei tarvinnut nousta kuvailemaan, viereiset huiputkin olivat pilvissä. Kylmän aamun jälkeen alkoi liikkuessa hiljalleen lämmetä. Mikäli Lapinportti ei olisi kuvauksellinen toisesta suunnasta, laskeutuisin alemmas tuntureiden toiselle puolelle.

Lapinportin eteläisemmän järven kohdalla koko aamun pohjoisessa olleet tummemmat pilvet näyttivät lähestyvän, joten pystytin teltan ja pidin lounastauon. Suojauduinkin sopivasti parilta sadekuurolta, minkä lisäksi sain katsella teltan suojasta sateenkaarta koko mitaltaan.

Koska portti ei näyttänyt kovin erikoiselta etelästä, laskeuduin alemmas kiertäen samalla suuria tuntureita kohti länttä. Laskua tuntui jatkuvan ja jatkuvan, olin ottanut suunnaksi koivikon jonka läpi virtasi joki, sillä siellä saattaisi olla potentiaalia kuvaa varten. Joen kivisen pääuoman ympärillä näytti olevan tulvauomia, joissa oli hieman pehmeämpää maata eli sopivampaa telttailuun.

Teltan pystytyksen jälkeen menin kuvaamaan joelle. Yksin liikkuessa on pakko ensin huolehtia suojasta ja vasta sen jälkeen pääsee kuvailemaan, etenkin kun monesti kuvailut venähtävät pimeään asti. Tuskailin sommitteluiden kanssa jonkin aikaa, pilvetkään eivät juuri innostaneet. Kun on kuvailemassa vaellustyylillä, on pakko hyväksyä se tosiasia ettei aina voi olla parhaassa paikassa. Kilometrejä on saattanut kertyä jo tarpeeksi yhdelle päivälle tai pimeä on laskeutumassa, autolla voi helpommin vaihtaa paikkaa jos olosuhteet eivät juuri sillä hetkellä toimi kun itse sattuu siellä olemaan.

Ebayn kautta ostettu kiinalainen kameran kaukolaukaisin alkoi reistailemaan, ei aina laukaise kameraa eikä kameran näyttö toimi kun laukaisin on kiinni. Kestihän se peräti vuoden. Tällaisina hetkinä kun on pitkällä matkalla ihmettelee miksi piti ostaa se halpa vaihtoehto, eikä merkkituotetta jotka eivät minulla ole koskaan hajonneet.

Taas harmaa aamu. Liikkeelle pääsin puolen päivän tienoilla, ylitin joen kahlaten, nousin hieman ylemmäs ja jatkoin tuntureiden kiertämistä kohti länttä ja tuntureiden välissä olevaa laaksoa. Muutaman tuskaisen varvikon läpi pyristelyn jälkeen tulin jonkinlaiselle polulle, jota pitkin onnistuin välttämään pahimmat paikat. Yöllä oli noussut napakka tuuli joka kestikin koko päivän. Olin kuvitellut tämän päivän olevan leppoisaa kuljettavaa, toisin kuitenkin oli kun polku mutkitteli ja vähän väliä nousi ja laski. Etapille mahtui paljon kostean maan ylityksiä, etenkin koivikossa kuljetulle osuudelle. Koivikko oli kyllä tunnelmallista liikkua, mutta tuntui jatkuvan loputtomasti, kun määränpäätä ei nähnyt.

Pysähdyin usein kuvaamaan ja aikaa kuluikin paljon. Matkan aikana tein tämän ja tämän.Tuuli oli voimakasta, joten ajattelin leiriytyä jonnekin hieman suojaisampaan paikkaan kuin avotunturiin. Ainakin tunnin auringonlaskun jälkeen saavuin luultavasti porokämpälle, jonka pihalle pystytin teltan. Vieressä virtaavan puron ansiosta vettäkin olisi lähellä. Vaikka en tänään päässyt niin pitkälle kuin olin suunnitellut, sain kuitenkin tehtyä kivan kuvan kun taivaalla oli erikoisia pilviä. Oli jo melko pimeää, mutta pitkä valotusaika - 30 sekuntia - ja kova tuuli sai koivikkoon hieman elämää ja tunnelmaa aikaiseksi. Tästä siis kyse.

Tuuli ei hellittänyt yön aikana vaan jatkoin kovaan vastatuuleen taivaltamista tänäänkin. Lyhyt matka koivikkoa, varvikkoa nousussa jonka jälkeen takaisin avotunturiin. Matkanteko sujui joutuisasti tuulesta huolimatta, joka tuli suoraan vastaan kulkemani laakson mukaisesti. Taivaalla oli taas erikoisia pilviä, jollaisia harvemmin jos koskaan näkee etelässä. Ainakaan maisemat niiden alla eivät ole samanlaiset. Pidin normaaliin tapaan kuvaustaukoja aina kun jokin kiinnitti huomion. Välillä jos on pidempi matka kuljettavana täytyy keskittyä kulkemiseen ettei jatkuvasti pysähdy kuvaamaan. Saavuin kuitenkin tavoitteeseeni Ahpparjavrin rannalle jo puoli neljän tienoilla.

Minulla oli hyvin aikaa etsiä sopivaa kuvauspaikkaa, mutta järven ranta tuntui olevan melko yksitoikkoinen. Hieman leiripaikastani eteenpäin löytyi sopiva kivi vedessä pari metriä rannasta, joka toimisi hyvin taustan suurten tuntureiden kanssa. Sitten vain odottelemaan taas sopivia olosuhteita.

Illalla menin kiven luokse, asettelin jalustan ja sommittelin kuvan, jonka jälkeen taas pimeän odottelua. Olisin halunnut tyynen järven, mutta toisaalta kun vesi liikkuu, tuulee, ja silloin myös pilvet liikkuvat. Tämän kuvan valotusaika oli neljä minuuttia.

Kameran kiinalaisen kaukolaukaisimen vika taitaa olla sen johdossa, pystyn laukaisemaan kameran jos venytän johdon oikealle kameran ympäri ja käyttämään näyttöä jos löydän juuri oikean kohdan kun väännän johtoa vastakkaiseen suuntaan. Hienoa.

Aikaisin ylös todetakseni pilvien piilottavan tuntureideni huiput. Auringon noustessa tuntureiden takaa lähdin kohti kansallispuiston rajaa. Kova tuuli ei ollut vieläkään hellittänyt. Taivaltaminen sujui taas kun ei ollut suurempia nousuja, jonka lisäksi laskeutuminen alemmas alkoi aikaisemmin kuin olin kartasta arvellut.

Laskeutuessani pitkin ilmeisesti yhtä pääreiteistä, tuli vastaan ensimmäinen ihminen sitten ensimmäisen päivän täällä Abiskossa. Kolme kokonaista päivää näkemättä ketään edes missään pitkällä etäisyydessä. Laskun aikana tuli vielä toinenkin vastaan ja myöhemmin alhaalla kansallispuistossa kaksi armeijan vaatteissa, tämä oli siis se ennustamani ruuhka saapuessani Ruotsin puolelle. Laskun aikana ehdin vielä tehdä legendaariset. Kun vettä alkaa tihuttaa ajattelee ettei se kauaa kestä tai kovaa sada, sitten kun luovuttaa ja vetää sadevarusteet päälle, sade lakkaa.

Koska olin päässyt kansallispuiston rajalle niin nopeasti, ajattelin kävellä vielä autoa lähimmälle telttailupaikalle kansallispuiston sisällä. Muutama kilometri ennen telttailupaikkaa alkoi jälleen sataa, tällä kertaa vedin sadeviitan heti päälle ja jatkoin matkaa. Kilometri ennen kartalta katsomaani telttailupaikkaa oli polun varressa kyltti, jossa oli teltan kuva ja teksti alkoi ”Tält...”, kolme kilometriä toiseen suuntaan. Ihmettelin mutta lähdin kuitenkin kyltin osoittamaan suuntaan. Päästyäni suuressa vitutuksessa perille kylttien tarkoittamaan paikkaan, nousuakin oli ollut turhan paljon, vetäisin viimein kartan esiin. Ensimmäisen kerran myönsin tehneeni virheen väsyneenä, täälläkin saattoi telttailla, mutta ei ollut se paikka johon halusin. Olin kulkenut kolme kilometriä väärään suuntaan, vielä kun takaisin menisin niin kuuden kilometrin ylimääräinen lenkki. Kuljin kuitenkin takaisin oikealle reitille ja sen kilometrin sinne haluamalleni paikalle, tässä vaiheessa oli jo melko hämärää. Teltta pystyyn sateessa, päivällinen jälleen illallisena naamaan ja nukkumaan.

Tältä päivältä tuli kilometrejä yhteensä 28, eli riittävästi. Luulisin että rasituksesta, sillä en missään huomannut teloneeni, nilkka tuli hieman kipeäksi, koko kuukauden mittaisen matkan puolivälissä.

Aamu oli kylmä, yön vesisade oli tullut tuntureille lumena suunnilleen tonnista ylöspäin. Autolle olisi kuljettavana nelisen kilometriä. Kävellessä mietin nilkan vamman vakavuutta, kävely kuitenkin onnistui ja koko loppupäivä olisi lepoa autoa ajaessa etelään, joten en pidempiä johtopäätöksiä tehnyt sen vaikutuksesta matkan jatkamiseen. Kävelyn aikana sain matkan ensimmäisen räntäsateen ja autolle päästyäni lämpötila olikin vain kolme astetta plussan puolella.

Lähdin ajelemaan kohti Sarekia, matkalla kävin pyörähtämässä Kebnekaisen juurella Nikkaluoktassa, sillä taas piti kuluttaa aikaa akkujen lataamiseen. Väsymyksen iskiessä kymmenen aikoihin illalla olin vielä noin 50 kilometrin päässä kohteestani. Siirsin kuvat muistikortilta talteen samalla kun söin iltapalaa tien varressa levähdyspaikalla. Lämpötila liikkui nollan tienoilla ajon aikana, joten jäin nukkumaan autoon.