Oulangan kansallispuistossa olin ajatellut käyväni ensin puiston pohjoisosassa olevalla kanjonilla sekä siitä hieman eteenpäin ja sen jälkeen eteläosassa Jyrävällä sekä siitä ehkä hieman eteenpäin. Täällä ei oikein pysty tekemään vaelluskierrosta kulkematta samaa reittiä edestakaisin, jolloin lähtisi ja palaisi samaan paikkaan, eli oman auton luokse, kävellen. Jos haluaisi tehdä pidemmän vaelluksen, pitäisi toiseen suuntaan mennä taksilla. En nilkan takia kuitenkaan aikonut tehdä pitkää vaellusta.

Kilometrejä kertyi kuitenkin kävellen 18.

Melkein koko matkan Lemmenjoelta satoi vettä, välillä rankemmin. Kemijärvellä munkkikahvit ja myöhään iltapäivästä perillä Oulangassa. Oulankajoen kanjonia lähimmällä parkkipaikalla Savilammella oli kaksi autoa kun saavuin, ja molemmat lähtivät sillä aikaa kun siirsin Lemmenjoen kuvia talteen.

Olin merkinnyt karttaani lähimmän telttailupaikan, mutta en sitä että samassa paikassa on myös autiotupa, kylmät yöt eivät olisi ongelma. Autolta tuvalle on matkaa kaksi kilometriä, jonka taitoin maailman hämärtyessä. Täälläkin oli suurin osa lehdistä pudonnut puista. Tuvassa oli kolme kulkijaa, joten hyvin mahtuisin, kymmenelle kun tarkoitettu. Muiden mennessä nukkumaan minä aloitin ruoanlaiton.

Heräsin kun joku liikkui tuvassa, joka sattuikin sopivasti sillä taivas oli pilvetön ja puiden runkoihin osuvasta valosta päätellen aurinko oli nousemassa hetken kuluttua. Taistelin itseni ylös ja lähdin kanjonille katsomaan millaista siellä olisi, ja saisiko siellä kenties tehtyä jotain. Aurinko nousi kun olin hetken noussut polkua pitkin ylös kanjonin reunalle ja saatoin olla tyytyväinen kun olin vaivautunut nousemaan ylös aikaisin. Viileä, syksynraikkainen ilma, pilvetön taivas ja juuri kaukaisten puiden yläpuolelle nouseva aurinko joka valaisi metsän kauniisti. Muuta lämmitystä kuin mielen ei auringolla kuitenkaan enää paljoa ollut tarjota. Tämän otin kanjonin reunalla.

Kanjonin ”näköalapaikka” oli kuten ne yleensäkin, valokuvausta varten ei välttämättä paras mahdollinen. Kanjoni itsessään on kyllä vierailun arvoinen paikka jos alueella liikkuu, komea suomalaiseen metsään. Kävelin katsomassa koko kanjonin tämän puoleisen reunan mahdollista kuvaa, mutta ylhäältä ei ainakaan tuntunut iskevän.

Aamupalaa syödessäni pari vanhempaa miestä tuli käymään tuvalla kiertäessään kanjonin päiväreittiä. Toinen oli valokuvaamassa, tai oli ainakin kamera mukana, joten siinä vaiheessa kun kysyivät minun matkailuni tarkoitusta, epäröin vastata rehellisesti sillä tiesin mihin se johtaisi. Välinekeskustelu. Syy minkä takia en ensimmäisenä julista olevani valokuvaamassa on juuri välinekeskusteluiden ja -vertailuiden välttäminen. Mielenkiintoisempaa on vaihtaa kokemuksia, tuntemuksia ja näkemyksiä paikasta jossa ollaan tai missä on joskus käynyt. Keskustella nyt välineistä kun maailma on ympärillä. Kyllä, minullakin on kamera mukana, mutta en ole täällä sen takia jotta saisin esitellä sitä. Perkele.

Kävin katsomassa kuvauspaikkoja myös kanjonin toisella puolella, mutta täälläkään ei näyttänyt ylhäällä olevan parasta mahdollista potentiaalia. Katselin jos kanjonin pohjalla virtaavan joen vartta pääsisi jompaa kumpaa puolta kanjonin korkeimman seinämän juurelle, mutta molemmilla puolilla oli pystysuoria seinämiä veteen, joten ainoa vaihtoehto pohjalle pääsyyn olisi laskeutua ylhäältä reunalta.

Iltapäivästä tuvalla pysähtyi myös pari nuorempaa miestä joiden kanssa juttelin tovin ja odoteltiin lumisadetta. Sitä saatiin lähinnä rännän muodossa, hetken näytti satavan ihan luntakin, mutta lopulta sade muuttui vedeksi. Kerroin odottelevani tuvalla sopivia olosuhteita kanjonin kuvaamiseen, odottivat puolestaan minun olevan täällä vielä keväälläkin, pidemmän parran kanssa.

Lähdin illalla kanjonille kuvaamaan vaikka tihutteli vettä ja taivas oli pilvessä, joskus olosuhteet muuttuvat sopivasti auringonlaskuksi. Eivät kuitenkaan tällä kertaa. Katsoin kuitenkin paikan josta voisin laskeutua alas kanjoniin ja myös kokeilin sitä. Sateen liukastamalla jyrkällä rinteellä ja vierivien kivien päällä liikkuminen ei vaikuttanut turvalliselta. Otin kaatuneesta puunrungosta tukea ja sekin liikkui. Jos joku muu olisi ollut mukana, en olisi suositellut laskeutumista alas. Selviydyin kuitenkin pohjalle ehjänä ja löysin sopivan kuvauspaikan, enää puuttuisi sopiva sää. Ylös nouseminen ei tuntunut juurikaan turvallisemmalta, mutta nyt oli ainakin tiedossa reitti jota voisin käyttää kun olosuhteet suosisivat kuvan tekemistä.

Herätys kuudelta, mutta tasaisen pilvistä oli koko aamun. Aamupalan jälkeen pakkasin repun, sahasin puita tupaan ja lähdin katsomaan millainen paikka Karhunkierroksen varrella oleva Taivalköngäs olisi neljän kilometrin päässä.

Maassa oli alkumatkasta hieman lunta tai kuuraa, ilma oli raikas ja aurinko paistoi matkaa taittaessa. Nelisen kilometriä juurakkoista polkua, ei paha, mutta kyllä tässä vaiheessa jo tuntuu pitkä matka, ainakin nilkassa. Taivalköngäs ei ollut niin hieno paikka kuin kanjoni, niinpä päätin mennä takaisin sinne huilattuani hetken.

Lounaan jälkeen odottelin taas iltaa. Päivän mittaan tuvan ympäristössä kävi joitain päiväretkeläisiä, mutta tupaan ei yöpyjiä tullut. Olosuhteet auringon laskiessa olivat paremmat kuin eilen, mutta ei vielä oikein iskenyt. Hämärässä takaisin tuvalle joka oli edelleen tyhjillään, joten kehtaisin olla siellä kolmannenkin yön. Autiotuvat kun on tarkoitettu omin voimin liikkuville yhden tai kahden yön suojaksi. Tulet kamiinaan ja ruokaa.

Todennäköisesti viimeinen matkapäivä. Heräsin kuudelta ja kuvailemaan lähdin seitsemän tienoilla, joka ei ollut yhtään liian aikaisin. Nopeasti kanjoniin kuvauspaikalle, laskeutumisessa ei kuitenkaan ollut hyvä hätäillä, ei se vieläkään ollut sunnuntaikävelyä. Ei varsinkaan kun maa oli kuurassa ja liukkain tähän mennessä, etenkin ne liikkuvat kivet. Pyrin kuitenkin koko ajan välttämään kivien vierittelyä ylhäällä rinteessä ja alhaalla joella, en ainoastaan oman terveyden vuoksi, vaan en myöskään halunnut turhaan edistää hienon paikan eroosiota. Kannatti kuitenkin nousta ylös kylmään aamuun, sillä olosuhteet mahdollistivat kuvan tekemisen. Nousemassa olevan auringon valo kajasti kallioseinämään ja joki höyrysi kevyesti, kaunis viimeinen aamu. Tällaisen kuvan tein.

Matkalla tuvalle jäätyneitä puolukoita evääksi. Aamupala, tavarat reppuun, pari kilsaa takaisin autolle ja kohti etelää. Siirtäisin kuvat läppäriin ajettuani jonkin matkaa jotta autossa olisi mukavan lämmin, eikä mittarin osoittama nolla.

Etelään ajaessa syksyn värien huippu oli jossain Kajaanin tienoilla, Kuopiossa ei vielä ollut suuremmin lehdet muuttaneet väriä. Pullakahvit Vihantasalmella ja kotona kello 23.