Olen maastoutunut. Kuuden kilometrin päässä viimeisestä tiestä ennen Stabbursdalenia, leiripaikka pienen järven pohjoispäässä.
Maantietä tuli käveltyä Kautokeinosta 51 kilometriä ja vielä lopuksi pari soratiellä, ennen kuin mönkijäura lähti pohjoiseen. Ilmaiseksi tiekilometrit eivät tulleet täyden rinkan kanssa, sillä muutaman pienen hiertymän sain, mutta mitäköhän olisi tullut vaelluskengissä. Pahinta jaloille taisi olla koko ajan vasemmalle viettävä tien pinta, välillä hain helpotusta sorapientareelta, silloin kun ei ollut pelkkää irtokiveä kovan pohjan päällä. Ensimmäisenä päivänä kävelin 17 kilometriä, sateita näkyi ympärillä mutta minun päälle vasta kun sain teltan pystyyn. Toisena päivänä eli eilen kävelin 23 kilometriä, yksi kevyt ja yksi kova sade osuivat tänään, kovemmassa sateessa eräs tyttö tarjosi autokyytiä, mutta kun olen näin pitkälle jo tullut niin kävelen koko matkan. Eilen samalle leiripaikalle tuli suomalaisia niin sain juttuseuraa. Tänään oli lämpimämpi ilmq kun ei mainittavasti tuullut, lentäviä olentoja olikin sitten enemmän seurana. Tänäänkin sade lankesi päälle, aurinko tosin kuivatti kävellessä.
Poromiesten mönkijäura jota pitkin tänään kuljin oli hyvin helppoa eikä korkeuserot tällä etapilla näytä kummoisilta kalottireitin jälkeen. Käytän mönkijäuria hyväksi jatkossakin, joissain paikoissa oion sillä maasto vaikuttaa helpolta. Huomenna näyttäisin nousevani avomaalle, katsotaan jos mäkäräisten määrä helpottaisi. Niistä ei ole kauheasti oikeaa haittaa, välillä lentävät suuhun jos ei ole verkko pään päällä ja teltassa saavat minut luulemaan sateen alkavan kun lentelevät kattoa vasten.
Täällä on mustikan lehdet jo aivan punaiset, lienevätkö vihreinä käyneetkään, mutta marjoja näytti olevan, joten taidan lähteä poimimaan aamupalaan lisukkeeksi. Hillojakin oli joitain rannalla, saa lisäväriä ja -makua.
