elo 132011
 

image

image

Olen maastoutunut. Kuuden kilometrin päässä viimeisestä tiestä ennen Stabbursdalenia, leiripaikka pienen järven pohjoispäässä.

Maantietä tuli käveltyä Kautokeinosta 51 kilometriä ja vielä lopuksi pari soratiellä, ennen kuin mönkijäura lähti pohjoiseen. Ilmaiseksi tiekilometrit eivät tulleet täyden rinkan kanssa, sillä muutaman pienen hiertymän sain, mutta mitäköhän olisi tullut vaelluskengissä. Pahinta jaloille taisi olla koko ajan vasemmalle viettävä tien pinta, välillä hain helpotusta sorapientareelta, silloin kun ei ollut pelkkää irtokiveä kovan pohjan päällä. Ensimmäisenä päivänä kävelin 17 kilometriä, sateita näkyi ympärillä mutta minun päälle vasta kun sain teltan pystyyn. Toisena päivänä eli eilen kävelin 23 kilometriä, yksi kevyt ja yksi kova sade osuivat tänään, kovemmassa sateessa eräs tyttö tarjosi autokyytiä, mutta kun olen näin pitkälle jo tullut niin kävelen koko matkan. Eilen samalle leiripaikalle tuli suomalaisia niin sain juttuseuraa. Tänään oli lämpimämpi ilmq kun ei mainittavasti tuullut, lentäviä olentoja olikin sitten enemmän seurana. Tänäänkin sade lankesi päälle, aurinko tosin kuivatti kävellessä.

Poromiesten mönkijäura jota pitkin tänään kuljin oli hyvin helppoa eikä korkeuserot tällä etapilla näytä kummoisilta kalottireitin jälkeen. Käytän mönkijäuria hyväksi jatkossakin, joissain paikoissa oion sillä maasto vaikuttaa helpolta. Huomenna näyttäisin nousevani avomaalle, katsotaan jos mäkäräisten määrä helpottaisi. Niistä ei ole kauheasti oikeaa haittaa, välillä lentävät suuhun jos ei ole verkko pään päällä ja teltassa saavat minut luulemaan sateen alkavan kun lentelevät kattoa vasten.

Täällä on mustikan lehdet jo aivan punaiset, lienevätkö vihreinä käyneetkään, mutta marjoja näytti olevan, joten taidan lähteä poimimaan aamupalaan lisukkeeksi. Hillojakin oli joitain rannalla, saa lisäväriä ja -makua.

elo 112011
 

image

Katsoin jo eilen puhelimella netin kautta että täydennyspaketti oli saapunut, tälle päivälle jäi vain kysymykseksi mahdolliset tullit ja arvonlisäverot. Mitään maksettavaa ei kuitenkaan tullut.

Ruoat on nyt pakattu rinkkaan. Oliiviöljyä, maitojauhetta, mausteita sekä jälkkärikeksit ja kaaossuklaata hain vielä kaupasta. Ja banaanin ja jogurttia, sillä aamulla oli huono olo enkä syönyt muuta kuin omenan ja join loput mehut. Eilisestä iltapalasta tarttui huono vointi, epäilen sitä uskomattoman kallista meetvurstia. Muuten oli kyllä hyvä iltapala kun paahdoin leipää kaasukeittimellä ja tuulisuojan reunojen päällä. Mutta tänään jäi sitten vähän ruokaa syömättä olon takia, ei sillä tosin niin suurta merkitystä ole tällä matkalla jos muutama euro menee hukkaan. Olon parantuminen ja matkan jatkuminen on tärkeämpiä.

Yksi välineasia on jäänyt kertomatta. Kilpisjärveltä ensimmäisen viiden kilometrin matkalla meni toinen nilkuttimen (säärystimen) kuminauha poikki, eli molemmat varanauhat nyt käytössä. Tähän tosin varauduin jo taustajoukon avustuksella, Kilpisjärven paketissa tuli kuminauhaa varalle, aika sopivaan aikaan.

Lähden nyt kävelemään maantietä pariksi päiväksi, voi venyä kolmannellekin, koska matkaa voi olla se 50-60 kilometriä. Sitten maastoon ja kohti maailman pohjoisinta mäntymetsää, Stabbursdalenia, joka on yhden aikaisemman käynnin perusteella mukava paikka. Kalottireitti muuten päättyi tänne, tarkoittaa että maantien jälkeen etsin omat polkuni, jos niitä on oikeaan suuntaan.

elo 102011
 

image

image

Olen nyt viettämässä lepopäivää lähellä Kautokeinoa, pilvisessä ja sadekuuroisessa säässä.

Toissapäivänä kun kalottireitti kulki tien yli, päätin mennä Kaitokeinoon seuraava.q päivänä, päivää aikaisemmin kuin olin suunnitellut, koska matka oli niin lyhyt tietä pitkin. Samana iltana yritin syödä loput ruoat pois, mikä osoittautuikin vaikeaksi. Pari voileipäkeksiä, pähkinöitä ja yksi annos couscousia jäi syömättä.

Illalla kävin joella head & shoulders -pesulla, kattilan avulla, ennen suureen kaupunkiin saapumista.

Kautokeino oli paljon suurempi kuin odotin, ainakin asuinrakennuksia on hyvinkin paljon. Kauppa jonka minä löysin ei kylläkään ollut kovin suuri, mutta kaikki tarvittava löytyi.

Mutta mihin hintaan. Abiskossa ja Kilpisjärvellä meni noin 30 euroa parin päivän ruokiin, täällä ostin hieman enemmän, ehkä 10:llä eurolla enemmän, ja mitä se maksoi? 80 euroa. Ei helvetti. Ei loppusummalla tällä reissulla ole niin väliä, kunhan jaksan jatkaa matkaa, mutta silti.

Tässä hintaesimerkkejä: pieni kurkku 3 euroa, valkohomejuusto 150 g 4 euroa, litran mehutölkki 2,8 euroa, puoli kiloa viinirypäleitä 4,3 euroa, 0,33 olut 2,7 euroa, parin sadan gramman karkkipussit noin 5 euroa, kirsikkatomaatit 175 g 4,5 euroa, pieni sitruunakakku 4 euroa ja lopuksi 200 grammaa meetvurstia vain 8 euroa.

Illalla paistoin sitten nuotiolla makkaraa ja pekonia oluen kanssa, jälkkäriksi halpaa kakkua. Leiripaikka on kyllä oikein kiva ja eilen illalla järven ollessa tyyni tällä rannalla oli kiva paistella nuotiolla. Oli muuten ensimmäinen nuotio vaelluksillani. Seurana oli itävaltalainen pariskunta, joiden neljän hengen seurueen kanssa olen kulkenut melko samaa tahtia Somasjärveltä asti. Seurueen toinen pariskunta tuli tiellä vastaan kun lähdin Kautokeinosta, seurueen jakautuminen oli jäljelle jääneiden onni sillä nyt saatoin hieman jakaa herkkujani, mutta neljälle ei olisi riittänyt. Juotiin myös itävaltalaismiehen luumuviinan loput pois, josta he eivät olleet itse pitäneet, eikä se kovin hyvää ollutkaan.

Auringonpaiste olisi tänään hyvä jotta saisin akkuja ladattua ja olisin voinut pyykkiäkin pestä, mutta nyt näyttää sateiselta. Kameraam on vielä yksi täysi akku kamerassa olevan lisäksi, mutta puhelimesta loppuu kohta. Olin suunnitellut selviytyväni tulevasta tylsästä maantiekävelystä kuuntelemalla musiikkia, mutta tällä hetkellä ei näytä onnistuvan, ellei sää kirkastu huomiseen iltapäivään mennessä.

Nyt siis vain makoilen teltassa.