loka 092012
 

Kesän 2012 vaellukseni oli hieman edellistä lyhyempi, töissä kun ehti kertyä vain neljä lomapäivää ja loput piti ottaa palkattomana, oli kahden viikon reissu sopiva. Ajankohtakin piti valita hieman töiden mukaan, eli käytännössä heinäkuun puoliväli jolloin on kaikkein hiljaisinta, töissä, ei välttämättä tuntureilla.

Vanhaan tuttuun tapaani jätin kohteen valinnan viimeiseen päivään ennen matkalle lähtöä. Kunhan on karttoja valmiina mahdollisista vaelluskohteista, voi lukkoon lyömisen jättää vaikka kuinka myöhään. Tällä kertaa viivyttelyn syynä oli onnettoman näköiset sääennusteet, joka puolelle Lappia.

Päätin kuitenkin lähteä suurille tuntureille ja liikkeelle Nikkaluoktasta, vaikka Kebnekaisen ja Kungsledenin läheisyys saivat epäilemään ruuhkia, eli useampaa kuin kolmea vastaantulijaa päivässä. Päätepisteenä olisi Katteratin juna-asema, muutaman mökin kylässä johon ei mene tietä, vain junarata kulkee vierestä. Tai kyllähän sinne oikeastaan tie kulkee, se tulee tuntureilta ja päättyy talojen luokse, auto pitää ilmeisesti tuoda junalla asemalla jotta tätä tietä pääsee ajamaan.

Sääennuste alkoi muuttua todellisuudeksi bussimatkalla Kiirunasta Nikkaluoktaan, kun vettä ryöpsähti taivaalta ihan tosissaan. Perillä Nikkaluoktassa ei kuitenkaan satanut ja sain vaihdettua vaatteet kaikkien maailman hyttysten pyöriessä ympärillä. Vedin sadevaatteet päälle kun pilviä näytti kertyvän siihen malliin, että kohta sataa.

Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen Visttasvaggia pohjoiseen alkoi satelemaan vaihtelevilla vauhdeilla, mutta uusissa sadevarusteissa sateesta ei ollut mitään haittaa. Eli kuoritakki ja -housut, sadekäsineet ja entuudestaan isolierinen hattu jotta vesi ei sada kasvoille. Kenkinä toimii kalvottomat maastojuoksulenkkarit, jalat pysyvät kävellessä lämpiminä märissäkin kengissä. Hiekkapohjaisissa puroissa pitää tosin yrittää välttää hiekan nostattamista, koska hienoimmat jyvät menevät veden mukana kenkiin sisälle. Sama kuivissa oloissa, pölymäinen hiekka menee kenkiin, jolloin se saattaa hiertää ihoa rikki.

Jotain hyvät sadevarusteet kyllä taisivat saada aikaan. Saatoin kulkea ajatuksiini uppoutuneena, lähinnä tyttöjen halailu mielessä, oikeasti, ajattelin halausta tapana tervehtiä, en kiertoilmaisuna, tällä kertaa. Joka tapauksessa, kuljin ajatuksiini uppoutuneena kun nostin katseeni, ja huomasin olevani kymmenen metrin päässä hirvestä ja vasasta… Ensimmäinen ajatus: tämä on liian lähellä. Pari sekuntia tuijotettiin toisiamme ja sitten hirvet jolkottelivat rauhallisesti parikymmentä metriä kauemmas katsomaan mitä teen. Jatkoin matkaani tyytyväisenä siitä, että lähdin jälleen katsomaan maailmaa.

Illalla tauonnut sade alkoi uudelleen yöllä ja sitä jatkui sitten pari päivää ja yötä, tuli uusi teltta sisältä tutuksi kun odottelin sateen helpottamista, eihän mulla kiire ollut. Leiripaikkani vieressä virrannut tunturipuro alkoi tulvimaan aika kovasti ja myöhemmin kuulin kuinka Kungsledeniltä oli kuskattu ”vaeltajia” helikoptereilla pois. Liekö johtunut vesien noususta vai haluttomuudesta odotella sateen helpottamista tai siinä kulkea.

Sateiden helpotettua nousin Kebnekaisen pohjoispuolella kulkevaan solaan Kaskasavaggeen (Gaskkasvaggi, miksi näitä saamenkielisiä nimiä on tarvinnut ruotsintaa, norjantaa ja suomentaa?). Sää oli varsin mainio vaeltamiseen, saavutin solassa olevan tuvan ja jäin arpomaan kulkisinko pidemmälle vai jäisinkö tuvalle. Katselin miten sää kehittyy, makoilin makuupussissa tuvan laverilla. Tuvalle saapuivat virolainen ja latvialainen vaeltaja joiden kanssa juttelin odotellessani iltaa, ajattelin käveleväni solan läpi yöllä kun olisi parempi valo kuvailla, mutta ylempänä solassa oli pilvistä, joten jäin tupaan yöksi.

Seuraavana aamuna lähdin aurinkoisessa ja tuulisessa säässä ylittämään solaa, josta löytyi vesiputous, kukkia, lunta, jäätä, jyrkkiä kallioseiniä ja helvetisti kiviä. Hyvinkin potentiaalisia kuvauspaikkoja, kunhan valitsisi sopivan vuodenajan auringon nousu- ja laskusuunnan mukaan, ja olosuhteet osuisivat kohdilleen. Solan jälkeen kävelin lyhyen pätkän Kungsledeniä Kalottireitin risteykseen, josta pääsin kulkemaan entuudestaan tuttua polkua kohti Caihnavaggea.

Kuljin  tätä samaa reittiä vuonna 2010 toiseen suuntaan, ja silloin erästä siltaa ei oltu vielä laitettu paikoilleen juhannuksen tienoilla, silloin se odotteli kosken toisella puolella ja mun piti kahlata vedessä jossa oli vielä jäälauttoja. Tänä vuonna silta oli laitettu paikoilleen, mutta virta oli repinyt sen irti ja nyt se oli kosken toisella puolella. Etsin alempaa paikan josta pääsin kahlaamaan yli ja matka jatkui, oli vaan niin perkeleen pitkä ylitys, että jalat olivat aivan umpijäässä.

Caihnavaggissa oli paljon lumella kävelyä, joka on ihan kivaa silloin kun lumi kantaa, mutta nyt se upotti solan lounaispuolella jatkuvasti. Kulkeminen on todella raskasta kun uppoaa reiteen tai välillä haaroihin asti lumeen. Ongelman aiheuttaa lumen alla olevat ilmataskut, eli lumesta tyhjät kolot kivien väleissä, näihin osuu sitä useammin mitä lähempänä lumen päällä näkyviä kiviä kävelee. Kannattaakin kulkea pitkin ”puhdasta”, paksumpaa lunta, ja kierrellä paikkoja joissa näkyy kiviä.

Caihnavaggista laskeutumisen jälkeen kävelin muutaman kilometrin, sateessa, tietä pitkin josta lähtee polku kohti Lossivatnetia ja Rienatvaggia, jälleen yhtä korkeaa solaa kohti. Tunturimittarin toukat olivat syöneet koivikot tyhjiksi ja niitä tarttui jatkuvasti matkaan. Sumu paksuni mitä ylemmäs nousin kohti Lossivatnetia ja sen rannalla olikin jännä kulkea, kun välillä näkyi vastarannan tunturi, sitten katsoin mihin astun ja nostin katseeni ylös, eikä näkynyt muuta kuin harmautta. Rinne vietti onneksi sen verran, että tiesin mihin suuntaan kulkea. Hyvää telttapaikkaa oli vaikea löytää Lossivatnetin itärannalta, mutta kova tuuli ja sade helpottivat päätöksen tekoa; ”tässä on hyvä.”

Sitten olikin vaelluksen korkeimman solan, Rienatvaggin ylitys, eikä sää tuntunut suosivan tätä. Lähdin kuitenkin katsomaan miltä siellä näyttäisi.

Ja miltä siellä näytti?

Alempana kivikossa ja puron rannoilla oli varhaiskevään näköistä ennen suurinta nousua, jossa meno vaihtui lumella kävelyyn. Lumisella rinteellä taukoa pitäessäni alkoi satamaan. Lunta. Ensin tuntui toivottomalta, että vielä kaiken vesisateessa kävelyn jälkeen sataisi räntää tai lunta, mutta se olikin todella kaunista hiljaista sadetta. Kaiken kesäilyn keskellä olin unohtanut kuinka kaunista lumisade on. Ympärillä suuret tunturit liikkuvassa pilvipeitossa, lunta jalkojen alla ja siinä ketun jäljet joita seurailla, ja hiljaista lumisadetta. Olin jälleen tyytyväinen, että olin lähtenyt katsomaan maailmaa, vaikka sää ei ollutkaan pelkkää auringonpaistetta.

Solan korkeimman kohdan jälkeen tuli vieressä näkyviin jäätikkö ja edessä oli hauska laskettelu pitkää, jyrkkää, lumista rinnettä pitkin. Kenkien kannat harmittavasti hidastivat vauhtia, mutta oli se silti hauskaa. Raskasta nousua vastaava lasku meni hetkessä, nauru ilmassa.

Sää selkiytyi hieman seuraavana päivänä ja päätin jäädä samalle leiripaikalle toiseksikin yöksi katselemaan, jos olosuhteet paranisivat kuvailuja varten. Päivällä kävin kävelemässä lähiympäristössä, Sealggajavrin luoteisnurkassa. Suuri Storsteinsfjellet oli ihan vieressä, mutta huiput vielä pilvissä. Täällä kun vaikutti olevan vasta kevät tai alkukesä menossa, ei pahemmin marjoja näkynyt, mutta mustikoissa oli kukkia todella paljon. Ja ne ovat hyviä. Erittäin makeita.

Ilta oli vielä pilvistä ja harmaata, mutta puolenyön jälkeen pilvet alkoivat väistyä ja aurinko pääsi värjäilemään jäljellä olevia. Kello kahdesta puoli neljään aurinko sattui myös paistamaan sopivasti tuntureiden välistä Storsteinsfjelletin pohjoisseinille, ja pääsin tekemään muitakin kuin harmaita kuvia. Jes!

Yö oli kylmä ja tuulinen olla paikoillaan kuvia sommitellessa, mutta sen kaltaiset asiat unohtuvat kun keskittyy tekemiseen ja maailman ihailuun. Jossain vaiheessa aurinko kuitenkin nousee liian ylös tai taivas pilvistyy, jolloin voi hyvin mielin palata makuupussiin lämmittelemään ja nukkumaan.

Oli kiva saada yhtenä yönä olosuhteet osumaan kohdalleen, mutta en olisi valittanut jos sitä olisi tapahtunut useammankin kerran. Viimeisenä vaelluspäivänä sitten taas totutusti satoi. Kävelin edestakaisin Katteratin eteläpuolella etsiessäni leiripaikkaa, ja tarpeeksi hyvä löytyi junaradan yläpuolelta. Junat viheltelivät tullessaan tunneleista ulos, kiva. Kengät olivat kuivuneet parin edellisen päivän aikana, mutta nyt ne taas kastuivat ja olisivat märät kotimatkalla. Ei se märkyys vieläkään haittaa, mutta likaisessa vedessä kastuneet kengät haisevat märkinä todella pahoille. Voi kanssamatkustajia.

Matkalla juna-asemalle pesin hiukset pikkupurossa kattilan avulla, ja kylmä vesi aiheutti järkyttävää aivojen jäätymistä, jäätelöpäänsärky potenssiin kymmenen. Lämmin vesi on se ylellisyys, jota erämaassa kaipaa eniten, eikä sitä tiedosta ennen kuin elää ilman. Ja sittenkin sen arvon unohtaa nopeasti kun palaa sivistykseen, koska sitähän on aina saatavilla.

En ollut varma olinko siirtänyt puhelimen ja kameran kellot tunnin verran taaksepäin tulomatkalla, tai useamman kerran, aikavyöhykkeen vaihtumisen takia, joten menin varoiksi hyvissä ajoin juna-asemalle. Siellä oli yksi ruotsalainen vaeltaja myös odottelemassa junaa, menin kysymään paljonko kello on, jolloin hän osoitti junan tulevan juuri nyt. Olin siis tullut asemalle todella hyvissä ajoin, kaksi minuuttia ennen junan lähtöä. Seuraava juna olisi tullut seuraavana päivänä.

 

Visttasvaggi

Visttasvaggi

Visttasvaggi

Visttasvaggi

Visttasvaggi / Njunnji

Visttasvaggi / Njunnji

Njunnji / Kaskasavagge

Njunnji / Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Kaskasavagge

Cuhcavaggi

Cuhcavaggi

Gearbiljohka

Gearbiljohka

Vuolip Coarvejavri

Vuolip Coarvejavri

Vuolip Coarvejavri

Vuolip Coarvejavri

Vardahancohkka

Vardahancohkka

Vardahancohkka

Vardahancohkka

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Caihnavaggi

Lossivatnet

Lossivatnet

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Rienatvaggi

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Sealggajavri

Doaresvaggi

Doaresvaggi

Katterat

Katterat

heinä 112012
 

Olen hankkinut uusia vaellusvarusteita vuoden alusta lähtien ja toissa viikonloppuna kävin kokeilemassa uutta settiä parin yön retkellä Nuuksiossa. Testailu jäi hieman viime tinkaan, kun olen tänään lähdössä parin viikon vaellukselle Kebnekaisen ympäristöön. Lähden liikkeelle Nikkaluoktasta ja olosuhteiden mukaan valikoin reittiä kohti Katteratia, ruokaa otan mukaan 12:lle päivälle. Tämän hetkisten sääennusteiden mukaan näyttäisi olevan muutama ensimmäinen päivä sateisia, mutta viime kesän kokemuksen perusteella paria kolmea päivää kauempaa ei sää ollut koskaan samanlainen.

Six Moon Designs Lunar Solo 2012

Six Moon Designs Lunar Solo 2012

Six Moon Designs Lunar Solo 2012, etupuoli auki

Six Moon Designs Lunar Solo 2012, etupuoli auki

Uudeksi majoitteeksi hankin jenkeistä Six Moon Designsin Lunar Solon, joka oli ainakin metsässä todella kiva, vaikka näin alkuun pystytys tiukaksi vaatiikin vähän harjoitusta. Teltan toimivuus kovemmassa tuulessa arveluttaa vielä, vaellussauvahan on todella tukeva keskellä, mutta miten lienee kankaan lepattavuus, eli saanko nukuttua kovalla tuulella. Kokonaan avautuva etupuoli hyönteisverkolla tarjoilee kivan tunnelman, jos sää sallii sen auki pitämisen.

Granite Gear Crown V.C. 60

Granite Gear Crown V.C. 60

Kevyemmäksi rinkaksi ostin Granite Gearin Crownin, joka painaa sisällä olevan sadesuojan eli läpinäkyvän jätesäkin kanssa noin kilon. Nyt on 12:n päivän vaellukselle rinkan paino 17 kiloa, katsotaan miten äijän käy. Rinkka on hyvin yksinkertaistettu, eikä lisätaskuja pahemmin ole. Etu- ja sivutaskujen verkon kestävyys jää nähtäväksi.

Salomon XT Wings 2

Salomon XT Wings 2

Viime kesän vaelluksella olleet Salomonin XT Hawk 2 -mallit ovat olleet minulla edelleen käytössä, vaikka verkkokankaan reiät ovatkin muuttuneet kärjen sivuilta aika paljon suuremmiksi. Niillä kengillä olen kävellyt jo yli 2000 kilometriä. Koska ne olivat päällikankaan kestävyyttä lukuunottamatta niin hyvät, hankin uusiksi kengiksi lähes samanlaiset, mutta paremmin suojatuilla kärjillä varustetut XT Wings 2:t. Värivalikoima oli suomalaisissa kaupoissa vähän nihkeä, vaihtoehtona mustat.

Vaihdoin makuualustan solumuovista ilmatäytteiseen Multimat Adventure Superlite Compact 25:n. Edelleen jatkan lyhyellä makuualustalla ja jalkojen alla pidän rinkkaa. Onhan tämä paljon mukavampi kuin solumuovi, hieman painavampi ja paikkausvälineet mukaan.

Talvella hommasin vaellus- ja sadetakiksi OMM:n Cypherin, jota olen pitänyt todella paljon, talvellakin kävelylenkeillä. eVENT-kuori vaikuttaa toimivan varsin hyvin. Takin pintakankaassa on oudon näköisiksi muuttuneita kohtia ja vetoketjun sisäpuolen teippaus on lähtenyt irtoamaan ylhäältä, taidan lähettää takin takuuseen tämän kesän tai syksyn vaelluksen jälkeen. Tämä olisi ensimmäinen vaellusväline jonka kanssa tarvitsisin takuuta.

Sadehousut, jollaisia minulla ei ole aikaisemmin ollut, ovat myös eVENT-kuorelliset RAB Drilliumit. Näitä olen käyttänyt aika vähän, muutaman kerran räntäsateessa, mutta vaikuttavat toimivan hyvin, kahisevat tosin ovat.

Sateisia ja kylmiä kelejä varten hankin myös uudet käsineet, Outdoor Designs Summit Litet. Suurin ostokriteeri oli hinta, muut vedenpitävät hanskat kun ovat naurettavan hintaisia. En odota näiden pitävän vettä ikuisesti.

Viime kesänä käytin vaellussauvana yhtä kameran jalustan jalkaa, mutta vaikka se säästikin painoa ja istui hyvin käteen, aiheutti se kuitenkin jalustan käyttämättömyyttä kun ei huvittanut ruuvailla jalkaa takaisin kiinni jalustan runkoon, eikä kesken päivän kävelyn tullut käytettyä jalustaa vaikka tarvetta olisikin ollut. Nyt hankin vaelluksia varten kevyemmän rimpulajalustan, Slik Sprint Pro II:n, mutta panostin kuulapäähän vähän enemmän ja valitsin RRS BH-25 PF:n. Pelkän jalustan painoksi jäi ilman keskiputkea 712 grammaa, RRS:n kuulapää painaa 147 grammaa. Vaikka Slikin jalusta onkin rimpula käyttää, riitti se ainakin metsäympäristössä Micro 43 -kameralle.

Vaellussauvaksi valitsin Mountain Kingin Expedition Carbonin, hiilikuidulle en anna arvoa tässä kohtaa, mutta pidempi kädensija on mukava otteen vaihtelua varten.

Kello tulee yksi yöllä, juna lähtee huomenna puoli kymmenen aikoihin aamulla kohti Kemiä ja minä kirjoittelen tätä punaviiniä juodessani. Kemistä menen bussilla Tornioon, jossa olen yötä, tarkoittaen jotain iltaohjelman keksimistä, eli käytännössä Pikku-Berliiniin oluelle. Seuraavana aamuna Haaparannasta lähtee bussiralli (parilla vaihdolla) Nikkaluoktaan. Nyt kun rinkka on näin kevyt, alan ensimmäistä kertaa turhamaiseksi ja lähden erillisissä matkavaatteissa, shortseissa ja t-paidassa, ennen olen matkannut vaellusvaatteissa.

Muistuipa taas mieleeni, että piti joskus kirjoitella Kalotti 2011 -vaellukseni varusteista käyttökokemuksia, mutta näin se maailmaa pyörii eteenpäin.

Hyviä vuoden 2012 vaelluksia luonnossa tai elämässä kaikille!

kesä 202011
 

Kalotti 2011 Kartta

On aika uudelle sooloseikkailulle Lapissa. Tällä kertaa kolme kuukautta ja 1300 kilometriä vaeltaen Norjassa, Ruotsissa ja lyhyt pätkä Suomessa.

Maastoon siirryn Sulitjelmassa, Norjassa, ja siitä seurailen ensimmäiset 700 kilometriä kalottireittiä Kautokeinoon saakka. Reittiä muuttelen tarpeen ja mielihalujen mukaan, reittivaihtoehtoja kun skandeilta löytyy tarpeeksi. Ainoa vaatimus on osua ennen ruokien loppumista seuraavaan kylään, jonne posti on kuljettanut ruokatäydennyspaketin.

Kautokeinosta vaelluksen päätepisteeseen Sandfjordin hiekkarannalle Vardön pohjoispuolelle on enemmän omien polkujen löytämistä. Finnmarkissa ei kulje samalla tavalla vaellusreittejä kuin etelämpänä Pohjoismaissa. Polkuja varmasti löytyy, mutta mitkä niistä sitten mahtavat kulkea minun haluamaan suuntaan jää nähtäväksi.

Ruokatäydennyksiä noudan ensimmäisen etapin ja noin kahdeksan päivän jälkeen Ritsemistä, jonka tunturiasemalle voi lähettää paketin. Sen jälkeen etapit ovat aina noin 12 päivää ja täydennyspaketit löytyvät Abiskosta, Kilpisjärveltä, Kautokeinosta, Lakselvista ja Tanasta. Paketit Norjaan olivat kysymysmerkki, sillä Norja ei ole EU-maa, joten tulli on välissä sekä postikulut ovat melko suuret. Paketin sisällön arvo on noin 50 euroa ja postikulut ovat 56 euroa, mahdollinen Norjan ALV vielä päälle. Ruokabudjetissa on kuitenkin varaa ja nyt tietää mitä ruokaa on sekä minkä verran.

Sähköntarpeen kameraa ja puhelinta varten tyydytän 10 wattisella aurinkolaturilla, näin ollen ei pitäisi olla lainkaan tarvetta käyttää majoituspalveluita koko matkan aikana.

Valmisteluita tällaiselle matkalle tietenkin tulee melko paljon, varsinkin kun luovuin vuokra-asunnosta matkan ajaksi, joten tavaroiden siirto säilytykseen ja matkan valmistelu olivat samaan aikaan. Viimeisten tavaroiden siirto ja asunnon siivous olivat matkalle lähtöä edeltävänä iltana, ja oikeastaan yönäkin.

Kovasti on ollut työtä, mutta ulkona oikeassa maailmassa ollessa on hyvä olo, vaikka koko aikaa ei aurinko paistaisikaan, joten tämän pitäisi olla vaivan arvoista. Kerron vaelluksen jälkeen oliko.

Kirjoitan tänne blogiin viestejä matkan varrella, koska sitten satun olemaan puhelinverkon ulottuvilla. Kommentit ovat erittäin tervetulleita, sillä hiljaisia ja matalamman motivaation päiviä voi odottaa tulevan vastaan näin pitkällä matkalla ja silloin pienikin voi auttaa jaksamaan.