Sulitjelma – Ritsem

image

image

Ensimmäinen osuus kohta takana, istun M/S Storlulessa ja suuntana Ritsem.

Ensimmäiset päivät saattoivat olla maaston korkeuserojen puolesta koko matkan haastavimmasta päästä, siihen päälle sadetta niin turhan helppoa alkua en saanut.

Sulitjelmasta kun lähdin nousemaan tuntureille, ensimmäisenä päivänä 800 metriä, muuttui tihkusade oikeaksi sateeksi parin tunnin kävelyn jälkeen. Kun alun soratie päättyi Ny-Sulitjelman tuvalla, alkoi jyrkässä rinteessä poikittain kulkenut polku. Sitten vielä lumikenttiä tässä jyrkässä rnteessä. Ja sadetta. Ja tuulta. Polut olivat puroja. Maa märkää ruohoa. Heti matkan alkuun pääsin puhumaan itselleni ääneen; varmasti, varmasti, matkan ensimmäinen päivä, ensimmäinen päivä kolmen kuukauden reissulla, vittu!

Vaatteet toimivat kyllä melko hyvin, mutta kun kylmä alkoi hiipimään, aloin etsimään telttapaikkaa. Täällä ylhäällä niitä ei vain ollut liikaa tarjolla. Siinä vaiheessa kun tuuli yritti viedä teltan ja kaarien saaminen paikoilleen tärisevin käsin oli vaikeaa, alkoi meno tuntumaan enemmän selviytymiseltä kuin leppoisalta vaellukselta. Kunhan pääsin sateen- ja tuulensuojaan sekä kuivaan makuupussiin, tuntui jo paremmalta.

Sade jatkui seuraavana päivänä, joten päätin nukkua matkaa edeltävät ja automatkalta kertyneet väsymykset pois. Ensimmäiseltä päivältä oli ylimääräistä ruokaakin.

Kolmannen päivän aamuna, luultavasti, kun kellosta paljoa väliä, sade taukoili ja olin jo kyllästynyt makaamaan, pakkasin kamat ja siirryin 200 metriä ensimmäiselle joen ylitykselle. Kolmessa osassa yhteensä parikymmentä metriä kahlausta, ylä- ja alapuolella lunta, eli kylmää vettä. Olihan se, kevyen karjaisun verran. Ja kahlatessa sadekin jatkui, mutta loppui kun sain jalat kuivattua. Tästä ei tarvinnut kävellä kuin 100 metriä kun oli jo hymy korvissa, vasemmalla vesiputous ja lumisilta joen yli, edessä alapuolella sininen osittain jäinen järvi, linnut laulelivat ja ympärillä suuret tunturit.

Nousua, laskua, puroja ja lumikenttiä. Kun pääsin laskeutumaan alemmas Sårjåsjaurelle, paistoi aurinko ja kävely oli pääasiassa lumella. Järven Ruotsin puolella olikin sitten vain märkää, polut puroina sulamisvesistä. Seuraavana päivänä kun laskeuduin vielä alemmas muuttui meno helpoksi polkujen kuivuessa ja korkeuserojen pienentyessä.

Kolme päivää kävelin märillä kengillä, mutta mitään haittavaikutuksia ei tullut. Kävely vain paljon kevyempää kuin vaelluskengillä. Loput matkasta Padjelantaledenillä menivät kuivin jaloin, kiitos ruotsalaisten pitkospuuintoilun. Kahlaustossut ovat muuttuneet leirikengiksi, näillä lenkkareilla voi kävellä purojen yli, vesi pumppautuu ulos niin tehokkaasti.

Takaiskut varusteiden kanssa ovat tähän mennessä: Salomonin Ortholite pohjallisten kumireunus alkoi antamaan periksi kahden päivän jälkeen, lisävahinkoa ei ole vielä tullut, sekä minä joka liikun avotuntureilla onnistuin saamaan takkiin tervatahroja.

Loppumatka tänne Ritsemiin oli melko helppoa, välillä on satanut ja pari aurinkoista päivää. Valokuvauksellisesti tämä oli kuiva pätkä, vaatimattomat valo-olosuhteet ja tasalaatuinen Padjelantaleden. Aikaisemmin olen jäänyt odottelemaan hyviä olosuhteita jos potentiaalia on ollut, mutta tällä vaelluksella toimin sen mukaan mitä milloinkin on tarjolla. Täällä ja nyt voi olla huonot olosuhteet, mutta kolmen kuukauden aikana ne sattuvat kohdalleen jossain muualla.

Hyttysiä on jonkin verran puurajan alapuolella, ei mitään mistä ei hatun hyttysverkolla ja myrkyllä kämmenselillä selviäisi.

Nyt hakemaan täydennyspakettia ja kohti Abiskoa.

Kategoria(t): Vaellus, Välineet, Valokuvaus, Viestit polulta Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa