elo 222011
 

image

image

image

Saavuin eilen iltapäivällä Stabbursdalenin mäntymetsään ja leiriydyin joen lähelle. Täällä kävivät myös polkutontut Jussi ja Sari, joilta jäi kassillinen hyvyyttä ja motivaatiota, kiitos heille.

Jospa jatkaisin jälleen sääkertomuksella; auringonpaistetta ja sama tuuli. Joinain aamuina auringonnousun jälkeen on ollut pilviä, mutta ne ovat hävinneet päivän mittaan. Tällä hetkellä on puolipilvistä ja vaikka tälle etapille vielä tulisi sadetta, voin sanoa että sää on ollut hyvä siitä asti kun tieltä lähdin maastoon.

Alunperin olin suunnitellut kulkevani tänne mäntymetsään Stabburselvaa seuraten sen alkulähteiltä, kahdelta järveltä, mutta poluton koivikko ei enää täällä houkutellutkaan. Koska kuvailutkaan eivät olleet olleet pelkkää juhlaa, muutin reitin kulkemaan kilometristen tuntureiden vierestä avomaalla, jokien varsia ja yhden solan läpi.

Tämä olikin hyvä päätös, sillä kulkeminen oli pääasiassa helppoa ja hyviä kuvauspaikkoja tuli vastaan. Ainoastaan tuntureiden välinen sola ja maasto sen jälkeen olivat haastavia eli kivikkoa. Maasto voi muuttua näin pohjoisessa jo 500:ssä metrissä pelkäksi kuivaksi kivikoksi, jossain saattaa olla järvi tai puro, joskus puronkin kuulee virtaavan kivien alla. Kuitenkin, Skuovgilrassan ja Cohkarassan välisen solan jälkeen Dilljohkan ympäristössä, maisema oli hieno karulla tavalla. Se muistutti enemmän Marsia tai autiomaata kuin pohjoista erämaata. Keskipäivän auringossa kellertävää kivikkoa ja hiekkaa joka puolella ja niin pitkälle kuin näki, eli useita kilometrejä. Luntakin oli vielä paikoitellen.

Ja nyt sitten kotoisen tuntuisessa metsässä, jossa tuulikaan ei pääse häiritsemään. Onneksi ei ole lentäviä hyönteisiä. Kun pääsin männyille tuli tuttu tuoksukin Etelä-Suomalaisista mäntykankailta ja mökiltä Mäntyharjulla. Puut ovat toki pienempiä, ainakin korkeudeltaan. Joissain koivuissa alkavat lehdet jo kellertämään, maassakin joitain jo tippuneita.

Jonain aamuna kenkiä jalkaan laittaessa meni toisen nilkuttimen kuminauha poikki, nyt käytän varanauhan varanauhaa, joka onkin toiminut monta päivää oikein hyvin.

Koska polkutontuilla oli antaa minulle lisää ruokaa, pidän tänään lepopäivän täällä Stabbursdalenissa ja kiertelen kuvailemassa. Huomenna siirryn lähemmäs tietä jotta matka Lakselviin ei olisi niin pitkä, tie kulkee jyrkänteen ja meren välissä yli kymmenen kilometriä ennen kylää, joten leiriytymispaikat ja veden saanti tuolla kapealla kaistaleella voisivat olla haasteelliset.

Nyt aamupalaa, kirjoittelen seuraavan kerran Lakselvista. Ja kiitos kommentoijille, hyvin tervetulleita varsinkin nyt täällä Finnmarkissa kun muita kulkijoita en odota maastossa kohdalle osuvan.

elo 162011
 

image

image

Edellisen viestin jälkeen pelkkää auringonpaistetta, koko ajan on ollut myös voimakas tuuli, onneksi etelästä eli siitä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Teltan pystytys ja purkaminen on haastavampaa, mutta hyönteisiä ei näy ja jatkuvasti paistava aurinko ei tee oloa hikiseksi.

Olen kulkenut pääasiassa mönkijäuria kuten suunnittelin, välillä olen mennyt omia reittejä jotta suunta olisi suoraan pohjoiseen. Urien ulkopuolella on helppo kulkea, poropolkuja kulkee joka suuntaan eikä maassa kasva mitään vaivaiskoivua korkeampaa. Maasto on ollut hyvin kuivaa, järvissä on kyllä vettä, mutta monet purot ja kosteikot ovat kuivina. Veden mukana kantoa olen kartasta tarkkaillut koska reitillä voi olla useita kilometrejä ilman vettä lähellä, enkä halua poiketa reitiltä pitkiä matkoja jos voin välttää sen suunnittelemalla vedenotot.

Märkyys ei siis ole ollut ongelma jaloillekaan, mutta kuivuus saa hiekan liikkeelle. Päivämatkojen puolivälissä ja iltaisin olen putsannut sukat ja jalat hiekasta, joka ei ole iso homma, eikä kengistä pääse hienoa pölyä suurempaa läpi, mutta voi sekin rikkoa ihon.

Iltaisin on ollut hyvät taivaat kuvailla, jatkuva tuuli ei vain ole päästänyt järviä tyyntymään. Melko tasainen maasto ja suuret etäisyydet tuovat lisää haastetta, Stabbursdalenissa olen lähempänä suuria tuntureita, jos vielä olosuhteet jatkuisivat tällaisina, eli eivät.

Olen kävellyt joka päivä enemmän kuin olisi tarvinnut, nyt sitten näytänkin olevan päivän edellä. En tiedä löydänkö Lakselvin kylän läheltä leiripaikkaa, se kun on hieman isompi kylä, enkä halua kävellä pitkää matkaa edestakaisin taukopäivän leiriin. Jos pysyn päivän edellä ”aikataulusta”, pidän lepopäivän ehkä Stabbursdalenissa ja Lakselvista otan täydennyspaketin ja syön mitä mieli tekee, jatkan sitten suoraan matkaa. Ehkä.

Nyt teltan pystyttämisen jälkeen on alkanut taivaalla liikkua pilviä, katsotaan mihin suuntaan sää menee, eipä sille muuta voikaan tehdä.

elo 132011
 

image

image

Olen maastoutunut. Kuuden kilometrin päässä viimeisestä tiestä ennen Stabbursdalenia, leiripaikka pienen järven pohjoispäässä.

Maantietä tuli käveltyä Kautokeinosta 51 kilometriä ja vielä lopuksi pari soratiellä, ennen kuin mönkijäura lähti pohjoiseen. Ilmaiseksi tiekilometrit eivät tulleet täyden rinkan kanssa, sillä muutaman pienen hiertymän sain, mutta mitäköhän olisi tullut vaelluskengissä. Pahinta jaloille taisi olla koko ajan vasemmalle viettävä tien pinta, välillä hain helpotusta sorapientareelta, silloin kun ei ollut pelkkää irtokiveä kovan pohjan päällä. Ensimmäisenä päivänä kävelin 17 kilometriä, sateita näkyi ympärillä mutta minun päälle vasta kun sain teltan pystyyn. Toisena päivänä eli eilen kävelin 23 kilometriä, yksi kevyt ja yksi kova sade osuivat tänään, kovemmassa sateessa eräs tyttö tarjosi autokyytiä, mutta kun olen näin pitkälle jo tullut niin kävelen koko matkan. Eilen samalle leiripaikalle tuli suomalaisia niin sain juttuseuraa. Tänään oli lämpimämpi ilmq kun ei mainittavasti tuullut, lentäviä olentoja olikin sitten enemmän seurana. Tänäänkin sade lankesi päälle, aurinko tosin kuivatti kävellessä.

Poromiesten mönkijäura jota pitkin tänään kuljin oli hyvin helppoa eikä korkeuserot tällä etapilla näytä kummoisilta kalottireitin jälkeen. Käytän mönkijäuria hyväksi jatkossakin, joissain paikoissa oion sillä maasto vaikuttaa helpolta. Huomenna näyttäisin nousevani avomaalle, katsotaan jos mäkäräisten määrä helpottaisi. Niistä ei ole kauheasti oikeaa haittaa, välillä lentävät suuhun jos ei ole verkko pään päällä ja teltassa saavat minut luulemaan sateen alkavan kun lentelevät kattoa vasten.

Täällä on mustikan lehdet jo aivan punaiset, lienevätkö vihreinä käyneetkään, mutta marjoja näytti olevan, joten taidan lähteä poimimaan aamupalaan lisukkeeksi. Hillojakin oli joitain rannalla, saa lisäväriä ja -makua.