syys 262012
 
Kävin kävelemässä viiden päivän syysretken Hossassa, Kainuun metsissä. Hyvä paikka metsäretkelle ainakin näin syksyllä, kun muita kulkijoita oli hyvin vähän, eikä ilmassa ollut liikaa lentäviä kavereita. Laavuja ja tulentekopaikkoja löytyy runsaasti, sekä muutama autiotupa ja yksi kota. Laavuilla ja kodassa sain olla yöt ihan yksin tulien kanssa, viikonloppuna autiotuvilla näytti olevan käyttäjiä.

Tällainen reissu metsään oli mukavaa vaihtelua vaelteluun suurilla tuntureilla. Erilaisissa paikoissa on erilaiset tunnelmat.

Pääsin samalla kokeilemaan uutta kameraani, Olympus OM-D:tä, ensimmäistä kertaa oikeasti kuvaillen. Vaikuttaa muuten hyvälle, mutta nappeihin tottuminen taitaa viedä vähän aikaa, niiden tuntuma kun on todella huono ja koot pieniä. Sain tässä kamerassa aukon ja suljinajan rullat takaisin käyttöön, vaikka E-PL1:n nappien näppäilyyn olin jo tottunut, tekevät säätörullat kameran käytöstä huomattavasti kivempaa. Tärkein eli kuvanlaatu on parempi kuin vanhassa ja kuvat tuntuisivat kestävät paremmin käsittelyä, jolla on suuri merkitys mun tekemisessä. Tähtitaivaan kuvailu jäi vielä kokeilematta, vaikka parina yönä olisikin ollut mahdollista, tuli vain tuijoteltua nuotion liekkejä.

Lainasin retkelle mukaan Panasonic 20 mm f/1.7 -objektiivin, jolla otin alla olevista kuvista kaikki kahta lukuun ottamatta. Objektiivi on näppärän kokoinen ja tarkka, tekee tosin aika paljon värivirhettä ja tarkentaa hitaasti. Tämä polttoväli tuntui ekana päivänä jatkuvasti liian lyhyeltä tai liian pitkältä, mutta aika nopeasti opin näkemään tämän mukaan. Ehkä voisin elää tämän kanssa, sommittelen kuvat toisaalta kuvatessa niin tarkasti, että zoomi tuntuu välttämättömälle jos teen kuvia vakavasti. Kiinteä polttoväli saattaisi joissain tilanteissa rajoittaa luovuutta, joka aiheuttaisi ärsytystä. Ja ne zoomit ovat olleet tarpeeksi hyviä tähänkin asti, ainakin suurimman osan ajasta.

heinä 112012
 
Olen hankkinut uusia vaellusvarusteita vuoden alusta lähtien ja toissa viikonloppuna kävin kokeilemassa uutta settiä parin yön retkellä Nuuksiossa. Testailu jäi hieman viime tinkaan, kun olen tänään lähdössä parin viikon vaellukselle Kebnekaisen ympäristöön. Lähden liikkeelle Nikkaluoktasta ja olosuhteiden mukaan valikoin reittiä kohti Katteratia, ruokaa otan mukaan 12:lle päivälle. Tämän hetkisten sääennusteiden mukaan näyttäisi olevan muutama ensimmäinen päivä sateisia, mutta viime kesän kokemuksen perusteella paria kolmea päivää kauempaa ei sää ollut koskaan samanlainen.

Six Moon Designs Lunar Solo 2012

Six Moon Designs Lunar Solo 2012

Six Moon Designs Lunar Solo 2012, etupuoli auki

Six Moon Designs Lunar Solo 2012, etupuoli auki

Uudeksi majoitteeksi hankin jenkeistä Six Moon Designsin Lunar Solon, joka oli ainakin metsässä todella kiva, vaikka näin alkuun pystytys tiukaksi vaatiikin vähän harjoitusta. Teltan toimivuus kovemmassa tuulessa arveluttaa vielä, vaellussauvahan on todella tukeva keskellä, mutta miten lienee kankaan lepattavuus, eli saanko nukuttua kovalla tuulella. Kokonaan avautuva etupuoli hyönteisverkolla tarjoilee kivan tunnelman, jos sää sallii sen auki pitämisen.

Granite Gear Crown V.C. 60

Granite Gear Crown V.C. 60

Kevyemmäksi rinkaksi ostin Granite Gearin Crownin, joka painaa sisällä olevan sadesuojan eli läpinäkyvän jätesäkin kanssa noin kilon. Nyt on 12:n päivän vaellukselle rinkan paino 17 kiloa, katsotaan miten äijän käy. Rinkka on hyvin yksinkertaistettu, eikä lisätaskuja pahemmin ole. Etu- ja sivutaskujen verkon kestävyys jää nähtäväksi.

Salomon XT Wings 2

Salomon XT Wings 2

Viime kesän vaelluksella olleet Salomonin XT Hawk 2 -mallit ovat olleet minulla edelleen käytössä, vaikka verkkokankaan reiät ovatkin muuttuneet kärjen sivuilta aika paljon suuremmiksi. Niillä kengillä olen kävellyt jo yli 2000 kilometriä. Koska ne olivat päällikankaan kestävyyttä lukuunottamatta niin hyvät, hankin uusiksi kengiksi lähes samanlaiset, mutta paremmin suojatuilla kärjillä varustetut XT Wings 2:t. Värivalikoima oli suomalaisissa kaupoissa vähän nihkeä, vaihtoehtona mustat.

Vaihdoin makuualustan solumuovista ilmatäytteiseen Multimat Adventure Superlite Compact 25:n. Edelleen jatkan lyhyellä makuualustalla ja jalkojen alla pidän rinkkaa. Onhan tämä paljon mukavampi kuin solumuovi, hieman painavampi ja paikkausvälineet mukaan.

Talvella hommasin vaellus- ja sadetakiksi OMM:n Cypherin, jota olen pitänyt todella paljon, talvellakin kävelylenkeillä. eVENT-kuori vaikuttaa toimivan varsin hyvin. Takin pintakankaassa on oudon näköisiksi muuttuneita kohtia ja vetoketjun sisäpuolen teippaus on lähtenyt irtoamaan ylhäältä, taidan lähettää takin takuuseen tämän kesän tai syksyn vaelluksen jälkeen. Tämä olisi ensimmäinen vaellusväline jonka kanssa tarvitsisin takuuta.

Sadehousut, jollaisia minulla ei ole aikaisemmin ollut, ovat myös eVENT-kuorelliset RAB Drilliumit. Näitä olen käyttänyt aika vähän, muutaman kerran räntäsateessa, mutta vaikuttavat toimivan hyvin, kahisevat tosin ovat.

Sateisia ja kylmiä kelejä varten hankin myös uudet käsineet, Outdoor Designs Summit Litet. Suurin ostokriteeri oli hinta, muut vedenpitävät hanskat kun ovat naurettavan hintaisia. En odota näiden pitävän vettä ikuisesti.

Viime kesänä käytin vaellussauvana yhtä kameran jalustan jalkaa, mutta vaikka se säästikin painoa ja istui hyvin käteen, aiheutti se kuitenkin jalustan käyttämättömyyttä kun ei huvittanut ruuvailla jalkaa takaisin kiinni jalustan runkoon, eikä kesken päivän kävelyn tullut käytettyä jalustaa vaikka tarvetta olisikin ollut. Nyt hankin vaelluksia varten kevyemmän rimpulajalustan, Slik Sprint Pro II:n, mutta panostin kuulapäähän vähän enemmän ja valitsin RRS BH-25 PF:n. Pelkän jalustan painoksi jäi ilman keskiputkea 712 grammaa, RRS:n kuulapää painaa 147 grammaa. Vaikka Slikin jalusta onkin rimpula käyttää, riitti se ainakin metsäympäristössä Micro 43 -kameralle.

Vaellussauvaksi valitsin Mountain Kingin Expedition Carbonin, hiilikuidulle en anna arvoa tässä kohtaa, mutta pidempi kädensija on mukava otteen vaihtelua varten.

Kello tulee yksi yöllä, juna lähtee huomenna puoli kymmenen aikoihin aamulla kohti Kemiä ja minä kirjoittelen tätä punaviiniä juodessani. Kemistä menen bussilla Tornioon, jossa olen yötä, tarkoittaen jotain iltaohjelman keksimistä, eli käytännössä Pikku-Berliiniin oluelle. Seuraavana aamuna Haaparannasta lähtee bussiralli (parilla vaihdolla) Nikkaluoktaan. Nyt kun rinkka on näin kevyt, alan ensimmäistä kertaa turhamaiseksi ja lähden erillisissä matkavaatteissa, shortseissa ja t-paidassa, ennen olen matkannut vaellusvaatteissa.

Muistuipa taas mieleeni, että piti joskus kirjoitella Kalotti 2011 -vaellukseni varusteista käyttökokemuksia, mutta näin se maailmaa pyörii eteenpäin.

Hyviä vuoden 2012 vaelluksia luonnossa tai elämässä kaikille!

touko 172012
 
Hiljalleen lisää kuvia. Töissäkäynti, arkisten asioiden hoito, päiväretkeily ja maastopyöräily ovat vieneet aikaa näiden kuvien tekemiseltä. Eihän näiden kuvien kanssa ole mitään kiirettä, mutta tuntuu vaikealta ottaa uusia kuvia kun näiden viime kesänkin kuvien käsittely on kesken.

Tällä etapilla ylitin vaelluksen puolivälin ja Kalottireitin kuljin loppuun. Näissä kuva-artikkeleissa on nyt aika hyvin ainakin visuaalista tietoa koko Kalottireitiltä Sulitjelmasta Kautokeinoon.

Kirjoitukset polulta: Kilpisjärvi – Kautokeino, osa 1,  osa 2.

Kilpisjärveltä lähtö. Masetvarri, Suomi

Kilpisjärveltä lähtö. Masetvarri, Suomi

Nämä taisivat olla toiseksi viimeiset pitkospuut vaelluksella, norjalaiset kun eivät näitä rakenna kuten Suomen ja Ruotsin vaellusreiteillä. Masetvarri, Suomi

Nämä taisivat olla toiseksi viimeiset pitkospuut vaelluksella, norjalaiset kun eivät näitä rakenna kuten Suomen ja Ruotsin vaellusreiteillä. Masetvarri, Suomi

Telttapaikka Saarijärven tuvan läheisyydessä. Saarijärvi, Suomi

Telttapaikka Saarijärven tuvan läheisyydessä. Saarijärvi, Suomi

Guonjarvarrin ylitys, vaikka kuvassa ei muita näykään, huomasin heti kulkevani Haltille vievällä reitillä, niin paljon enemmän oli kulkijoita kuin aikaisemmin. Guonjarvarri, Suomi

Guonjarvarrin ylitys, vaikka kuvassa ei muita näykään, huomasin heti kulkevani Haltille vievällä reitillä, niin paljon enemmän oli kulkijoita kuin aikaisemmin. Guonjarvarri, Suomi

Karunpaa osaa Suomesta. Guonjarvaggi, Suomi

Karunpaa osaa Suomesta. Guonjarvaggi, Suomi

Pitkää polkua, kaukaisuuteen katsoessa matka ei tunnu lyhenevän yhtään, mutta jalkoihin tuijottaessa huomaa kohta olevansa perillä. Kahperusvaarat, Suomi

Pitkää polkua, kaukaisuuteen katsoessa matka ei tunnu lyhenevän yhtään, mutta jalkoihin tuijottaessa huomaa kohta olevansa perillä. Kahperusvaarat, Suomi

Tuttuja maisemia edellisen syksyn vaellukselta. Meekonvaara, Suomi

Tuttuja maisemia edellisen syksyn vaellukselta. Meekonvaara, Suomi

Vaihteeksi suomalaista siltatyyliä. Meekonvaara, Suomi

Vaihteeksi suomalaista siltatyyliä. Meekonvaara, Suomi

Ylöspäin jokea seuraillen. Pitsusjoki, Suomi

Ylöspäin jokea seuraillen. Pitsusjoki, Suomi

Polku pienenee heti huomattavasti kun lähtee Pitsusjärveltä kohti Somasjärveä eikä Haltia, seuraavan yön leiri oikealla olevan järven rannalla. Cahppesjavrrit, Suomi

Polku pienenee heti huomattavasti kun lähtee Pitsusjärveltä kohti Somasjärveä eikä Haltia, seuraavan yön leiri oikealla olevan järven rannalla. Cahppesjavrrit, Suomi

Kuvailut auringon noustessa muuttuvat helposti fiilistelyyn tällaisissa olosuhteissa ja ympäristössä. Goapmavarri, Suomi

Kuvailut auringon noustessa muuttuvat helposti fiilistelyyn tällaisissa olosuhteissa ja ympäristössä. Goapmavarri, Suomi

Aamufiilistelyt jatkuvat, vaellusreitti kulkee seuraavaksi alla virtaavan joen vartta alaspäin. Goapmavarri, Suomi

Aamufiilistelyt jatkuvat, vaellusreitti kulkee seuraavaksi alla virtaavan joen vartta alaspäin. Goapmavarri, Suomi

Ilman telttaa olisi vaikea saada suunnattua kennoja kohti matalalta paistavaa aurinkoa tällaisessa maastossa. Cahppesjavrrit, Suomi

Ilman telttaa olisi vaikea saada suunnattua kennoja kohti matalalta paistavaa aurinkoa tällaisessa maastossa. Cahppesjavrrit, Suomi

Alas Somasjärvelle ja lyhyt pätkä Suomea jää taakse. Goapmajohka, Suomi

Alas Somasjärvelle ja lyhyt pätkä Suomea jää taakse. Goapmajohka, Suomi

Teltalle löytyy helposti tasainen paikka. Coalbmejavrrit, Norja

Teltalle löytyy helposti tasainen paikka. Coalbmejavrrit, Norja

Tauko tunturissa. Stuora Gulpooaivi, Norja

Tauko tunturissa. Stuora Gulpooaivi, Norja

Täällä ei tunne itseään kovinkaan suureksi tai merkitykselliseksi. Skaidecohkka, Norja

Täällä ei tunne itseään kovinkaan suureksi tai merkitykselliseksi. Skaidecohkka, Norja

Aamun sadepilvet ovat kaikkoamassa, joten matka voi jatkua. Meahccejohka, Norja

Aamun sadepilvet ovat kaikkoamassa, joten matka voi jatkua. Meahccejohka, Norja

Laskeutuminen tuntureilta alas Reisadaleniin. Stuoraskaidi, Norja

Laskeutuminen tuntureilta alas Reisadaleniin. Stuoraskaidi, Norja

Ensimmäisenä tulee vastaan koivikko. Reisadalen, Norja

Ensimmäisenä tulee vastaan koivikko. Reisadalen, Norja

Sitten myös havupuita, jotka jälleen muistuttavat kotoisista metsistä kuten Övre Dividalissakin. Reisadalen, Norja

Sitten myös havupuita, jotka jälleen muistuttavat kotoisista metsistä kuten Övre Dividalissakin. Reisadalen, Norja

Tällainen rehevyys tuntuu uskomattomalta pitkän avotuntureilla vietetyn ajan jälkeen. Reisadalen, Norja

Tällainen rehevyys tuntuu uskomattomalta pitkän avotuntureilla vietetyn ajan jälkeen. Reisadalen, Norja

Yö hämärtyy täällä metsässä enemmän kuin avoimella maalla, mutta hämärä kuusikko oli erittäin kivaa vaihtelua, ja juuri maiseman vaihteluista pääsee nauttimaan pitkällä vaelluksella. Reisadalen, Norja

Mahalla makailua ja keittimen liekin tuijotusta. Reisadalen, Norja

Mahalla makailua ja keittimen liekin tuijotusta. Reisadalen, Norja

Aamu joen rannalla. Reisadalen, Norja

Aamu joen rannalla. Reisadalen, Norja

Välillä kivikkoa vaihteluksi saniaisten keskellä kulkemiseen. Reisadalen, Norja

Välillä kivikkoa vaihteluksi saniaisten keskellä kulkemiseen. Reisadalen, Norja

Aika erilainen ympäristö vaeltaa kaikkien niiden lumikenttien ja kivikoiden jälkeen. Reisadalen, Norja

Aika erilainen ympäristö vaeltaa kaikkien niiden lumikenttien ja kivikoiden jälkeen. Reisadalen, Norja

Korkeimmillaan saniaiset ylettivät 180-senttisen hartioihin. Reisadalen, Norja

Korkeimmillaan saniaiset ylettivät 180-senttisen hartioihin. Reisadalen, Norja

Teltalle sopivaa paikkaa joutuu Reisadalenissa välillä hakemaan tiheän metsän ja runsaan aluskasvillisuuden takia. Reisadalen, Norja

Teltalle sopivaa paikkaa joutuu Reisadalenissa välillä hakemaan tiheän metsän ja runsaan aluskasvillisuuden takia. Reisadalen, Norja

Komeat maisemat kulkea ja sääkin sopii siihen. Reisadalen, Norja

Komeat maisemat kulkea ja sääkin sopii siihen. Reisadalen, Norja

Eväitä luonnosta, täältä eteenpäin alkoi löytymään myös mustikoita ja lakkoja. Reisadalen, Norja

Eväitä luonnosta, täältä eteenpäin alkoi löytymään myös mustikoita ja lakkoja. Reisadalen, Norja

Tämä Reisadalenin osuus Kalottireitistä on hieno, mutta harmittavasti Kautokeinon pää on tylsää ja paikoin mutaista. Reisadalen, Norja

Tämä Reisadalenin osuus Kalottireitistä on hieno, mutta harmittavasti Kautokeinon pää on tylsää ja paikoin mutaista. Reisadalen, Norja

Norjalaiset eivät pahemmin rakennettuja apuja tarjoile erämaissa, mutta täällä kansallispuistossa oli laitettu vaijeri avuksi jyrkänteellä. Reisadalen, Norja

Norjalaiset eivät pahemmin rakennettuja apuja tarjoile erämaissa, mutta täällä kansallispuistossa oli laitettu vaijeri avuksi jyrkänteellä. Reisadalen, Norja

Mustikoita, puolukoita ja mäntyjä, tämä on jo aika kotoista. Reisadalen, Norja

Mustikoita, puolukoita ja mäntyjä, tämä on jo aika kotoista. Reisadalen, Norja

Tutuksi tullut näkymä. Reisadalen, Norja

Tutuksi tullut näkymä. Reisadalen, Norja

Tuolla laaksossa kuljin ja nyt takaisin puurajalla. Reisadalen, Norja

Tuolla laaksossa kuljin ja nyt takaisin puurajalla. Reisadalen, Norja

Samaan tulotuuntaan, nyt vain avointa maata. Miehtavarri, Norja

Samaan tulotuuntaan, nyt vain avointa maata. Miehtavarri, Norja

Ruokatauko. Miehtavarri, Norja

Ruokatauko. Miehtavarri, Norja

Edessä olevien lampien välissä löysin ampiaispesän, jätin ne rauhaan ja ne jättivät mut. Gironjavrrit, Norja

Edessä olevien lampien välissä löysin ampiaispesän, jätin ne rauhaan ja ne jättivät mut. Gironjavrrit, Norja

Tässä maisemassa ja näissä olosuhteissa kuvailuun tulee uusia haasteita, kun on ensin tottunut suuriin tuntureihin ja lähellä oleviin jyrkänteisiin. Njargajohka, Norja

Tässä maisemassa ja näissä olosuhteissa kuvailuun tulee uusia haasteita, kun on ensin tottunut suuriin tuntureihin ja lähellä oleviin jyrkänteisiin. Njargajohka, Norja

Leveä kahlaus, kivien luona on matalampaa, mutta "hiljaisessa" vedessä näkee mihin astua. Njargajohka, Norja

Leveä kahlaus, kivien luona on matalampaa, mutta "hiljaisessa" vedessä näkee mihin astua. Njargajohka, Norja

Kivaa mutaista kävelyä. Raisjavri, Norja

Kivaa mutaista kävelyä. Raisjavri, Norja

Hieman näyttäisi rusketusta tarttuneen vaelluksen aikana. Rivkkos, Norja

Hieman näyttäisi rusketusta tarttuneen vaelluksen aikana. Rivkkos, Norja

Maaston ollessa näin helppoa on aikaa ajatella, kun ei tarvitse keskittyä kävelyyn. Rivkkos, Norja

Maaston ollessa näin helppoa on aikaa ajatella, kun ei tarvitse keskittyä kävelyyn. Rivkkos, Norja

"Vain" 600 metrin korkeudella, mutta koko muu ympäristö alapuolella. Rivkkos, Norja

"Vain" 600 metrin korkeudella, mutta koko muu ympäristö alapuolella. Rivkkos, Norja

Telttailla ja nukkua pystyy jalat hieman alaspäin kuten tässä, mutta jalat päätä ylempänä tuntuu oudolle. Rivkkos, Norja

Telttailla ja nukkua pystyy jalat hieman alaspäin kuten tässä, mutta jalat päätä ylempänä tuntuu oudolle. Rivkkos, Norja

Ahtaus ei pääse ahdistamaan täällä. Jeageloaivi, Norja

Ahtaus ei pääse ahdistamaan täällä. Jeageloaivi, Norja

Kymmenisen kilometriä tätä tietä pitkin Kautokeinoon, kun teki mieli päästä kauppaan ja Kalottireitti olisi kiertänyt enemmän. Cunovuohppi, Norja

Kymmenisen kilometriä tätä tietä pitkin Kautokeinoon, kun teki mieli päästä kauppaan ja Kalottireitti olisi kiertänyt enemmän. Cunovuohppi, Norja

Kautokeinossa tuli ammuttua yli välipäivän eväiden kanssa, vaelluksen puolivälin ylittäminen taisi vaikuttaa asiaan, ja oluet puuttuvat kuvasta, ne kun olivat järvessä jäähtymässä. Bavvaljavri, Norja

Kautokeinossa tuli ammuttua yli välipäivän eväiden kanssa, vaelluksen puolivälin ylittäminen taisi vaikuttaa asiaan, ja oluet puuttuvat kuvasta, ne kun olivat järvessä jäähtymässä. Bavvaljavri, Norja

Vaelluksen ainoa nuotioni, senkin tein vain kun oli seuraa. Bavvaljavri, Norja

Vaelluksen ainoa nuotioni, senkin tein vain kun oli seuraa. Bavvaljavri, Norja

Välipäivän välipala. Bavvaljavri, Norja

Välipäivän välipala. Bavvaljavri, Norja

Leiripaikka välipäivänä, jolloin hetken paistoi aurinko, mutta akkujen lataaminen tai pyykinpesu ei onnistunut. Bavvaljavri, Norja

Leiripaikka välipäivänä, jolloin hetken paistoi aurinko, mutta akkujen lataaminen tai pyykinpesu ei onnistunut. Bavvaljavri, Norja

Iltapalaksi teetä ja paahdettua leipää, jotain hyötykäyttöä ylimääräiselle kaasulle, muuten tyhjensin kaasupullot ilmaan etapin päätteeksi, koska uusi pullo piti kuitenkin ostaa seuraavalle etapille. Bavvaljavri, Norja