Pidemmälle vaellukselle haluaa hyvin energiapitoista ruokaa, jotta paino ja tilavuus pysyvät maltillisina. Sitten ottaa huomioon hiilihydraattien, proteiinin ja rasvan määrät. Sokerilla saa tuotteen kalorimäärää helposti nostettua, mutta energia tulee piikkinä eikä tasaisesti. Rasvasta saa paljon energiaa, mutta ihan pelkästään sillä ei edes naparetkeilijät taivalla, se taitaa tulla helposti suoraan kehon läpi. Proteiinia on haastavaa löytää kuivassa muodossa, valmis kuivaliha on liian kallista ja tähän mennessä olen ollut liian laiska tehdäkseni itse. Monipuolisuuttakin pitäisi olla jotta saa kehon tarvitsemia aineita, tätä voi tosin tasoittaa tällaisella matkalla käymällä kaupassa samalla kun noutaa ruokatäydennystä postista. Eikä kolme kuukautta taida vielä olla kovinkaan kriittinen aika elää vajavaisemmalla ruokavaliolla. Hengissä ainakin selviää.
Energiaa tarvitsen noin 3100 kilokaloria päivässä kovan rasituksen mukaan laskettuna. Valitsemallani ruokavaliolla saan noin 3200-3300 kilokaloria per päivä jos olen ensimmäistä lyhyempää etappia lukuun ottamatta 12 päivää maastossa. Mikäli kuljen nopeammin tai hitaammin, voin säädellä ruoan kulutusta, sillä annostelen aamupalan, päivän eväät ja illallisen joka päivä. Sääntely onnistuu tietenkin helpoiten mitä aikaisemmin korjausliikkeen tekee, jos jäljellä on ruokaa kahdelle päivällä ja matkaa on neljän verran, alkaa nälkä todennäköisesti jo tuntua. Tietysti silloin vielä selviytyy, mutta en halua kokeilla miltä tuntuu olla nälkäinen useamman päivän ajan. Kun on hyvin suunniteltu ja toteutus onnistuu, ei tarvitsekaan kokeilla.
Päivän ruokailut ovat aamupala, välipalat sekä illallinen. Lämmitettävää on vain illallinen eikä varsinaista lounasta ole ollenkaan. Muutaman päivän testivaelluksella välipalapohjainen päiväruokailu toimi todella hyvin, tauoilla kun söi välipaloja, ei nälkää kuulunut koko päivän aikana. Vasta illalla kun jäi odottelemaan nälkää se saapui.
Ruokalistani näyttää seuraavalle (painot voivat näyttää nippelimäisille, se johtuu siitä että olen jakanut kaupasta saatavat paketit päivien määrällä). Joidenkin ruokien kohdalla painot ja energiamäärät ovat suunnilleen keskiarvoja, koska vaikka ruokanimike on sama, tuotteet vaihtelevat kyllästymisen torjumiseksi.
Aamupala:
- Maitojauhe, 41 g (3-4 desiä valmista maitoa), 148 kcal
- muromysli, 125 g, 550 kcal.
Välipalat:
- Voileipäkeksit, 100g (12 kpl), 450 kcal
- keksit, 40 g (3-4 kpl), 182 kcal
- suklaa, 50 g, 270 kcal
- pähkinät ja mantelit, 83 g, 523 kcal
- siemenet (kurpitsa, auringonkukka, seesami), 25 g, 135 kcal (osa siemenistä menee illalliseen, koska ne ovat irrallisina ärsyttäviä syödä)
- kuivatut hedelmät, 40 g, 110 kcal
- tee.
Illallinen:
- Couscous / bulgur / perunamuusi, 100 g, 340 kcal
- soijarouhe, 41 g, 150 kcal
- oliiviöljy, 41 g (muutama ruokalusikallinen), 369 kcal
- (monenlaista maustetta).
Tämän listan lopputuloksena on 3227 kilokaloria, josta hiilihydraatteja 59%, proteiinia 15% ja rasvaa 26%. Painoa tulee 686 grammaa päivää kohden ja paketeista tulee hieman lisäpainoa, 700 grammalla laskettuna 12 päivän ruoat painavat 8,4 kiloa.
Edellisellä pidemmällä vaelluksella syyskuussa 2010 en kyllästynyt kuukauden aikana ruokiin, jotka olivat eri kuin tällä vaelluksella, mutta se saa uskomaan tai ainakin toivomaan ettei kyllästymistä tapahdu tälläkään kertaa. Toki kesto on kolminkertainen, mutta kun on nälkä niin aina ruoka kelpaa. Täydennyspaketteja noutaessa täytyy poiketa ruokakaupassa hakemassa hedelmiä ja vihanneksia sekä mitä muuta sitten mieli tekeekään. Todennäköisesti jotain muuta proteiinin lähdettä kuin soijarouhetta.