Täällä Abiskon kylän läheisyydessä makoilen teltassa ja vatsa täynnä syön vielä lisää tummaa Tobleronea, kun nyt kerran on saatavilla. Tänään olen kävellyt kuutisen kilometriä viime yön leiripaikalta kauppaan ja vähän takaisin ensi yön leiriytymistä varten. Täydennyspaketin, jos se on saapunut, noudan huomenna ja jatkan matkaa kohti Kilpisjärveä. Kaksi etappia seitsemästä on takana.

Edellisen viestin jälkeen matka on jatkunut suunniteltujen päivätaipaleiden mukaisesti, vaikka välillä vaihtelevista paikoista kolottavat jalat ovat aiheuttaneet epäilystä. Mutta sen verran olen nyt oppinut, että kolotukset saattavat kestää päivän tai pari ja sen jälkeen ne katoavat. Tai ainakin siirtyvät toiseen paikkaan. Pari pientä hiertymääkin olen jalkapohjista löytänyt, eivät ole haitanneet kävelyä. Ihme olisikin jos mitään vaivoja ei tulisi, sen verran pehmeää aikaa jalkani ovat kotioloissa viettäneet.

Sää on ollut hieman epävakaisempaa kuin aiemmin, viileämpää, pilvisempää ja sadekuuroja. Edellisen viestin kirjoittamisen jälkeen lähdin ylittämään korkeaa solaa Caihnavaggiin, jossa kova sade, ja tuuli, onnistui osumaan kohdalleni juuri silloin kun olin solan korkeimmalla kohdalla. Ylhäällä ei ollut päätä pienempiä kiviä, joten teltan pystyttäminen suojaksi ei ollut mahdollista. Piti siis jatkaa matkaa alaspäin, eli sateen kastelemaa jyrkkää kivikkoa ja liukkaita lumikenttiä viistoittain. Pääsin kuitenkin hyvin alas ja laitoin teltan pystyyn ensimmiselle kohtalaiselle paikalle, koska en ollut kuin parin kilometrin päässä tavoitteesta. Hetki pystytyksen jälkeen sade sitten muuttuikin satunnaisiksi kuuroiksi. Tämä sateessa laskeutuminen ei ollut kuitenkaan pahinta mitä tällä etapilla on sattunut.

—

Pelottavia tilanteita

Ennen Paurojavrin leiripaikan saavuttamista sattui pari pelottavaa tilannetta, samana päivänä.

Ensimmäinen tapahtui kartalla pienen näköisellä joella tai purolla, Noaidejavrin ja Bovrojavrin välillä, joka oli pari sataa metriä pitkä, muutaman kymmenen korkeusmetriä laskeva ja vaihtelevan levyinen koski. Ensin kävin katsomassa ylitystä niskalla, virtaus ei ollut mainittava, mutta vesi oli kauniin turkoosia ja sameaa. En pystynyt arvioimaan syvyyttä, joten lähdin katsomaan alempaa. Niskalta jonkin matkaa jyrkimmät kohdat olivat peräkkäisiä vesiputouksia, joiden jälkeen koski laski vaihtelevan levyisenä, mutta syvän näköisenä alapuoliseen järveen saakka. Valitsin mielestäni helpoimman näköisen kohdan, joka tarkoitti ensin sivuhaaran helppoa kahlausta ja sen jälkeen pääuoman ylitystä. Mutta pääuoma olikin vierestä katsottuna paljon hurjempi kuin kauempaa.

Etsin parempaa paikkaa, joka vaikutti löytyvän hieman ylempää. Siinä joki oli vain nelisen metriä leveä ja puolet siitä voimakasta virtausta. Kyllä se silti epäilytti. Heti rannasta oli yli polveen asti vettä, kuljin sivuttain kasvot ylävirtaan, sauvat molemmissa käsissä. Virran voimakkaimmassa osassa sauvat sai lyödä metrin ylävirtaan jotta ne osuivat pohjaan halutussa kohdassa. Jalkaa kun nosti pohjasta, alkoi virta heti viedä. Pohjaa ei nähnyt, polvet koukussa virtaa vasten paita oli märkä napaan asti. Voimat ehtyivät mitä kauemmin virtaa vasten seisoi, ja vesi tuli järvestä joka oli edelleen jäässä. Pahimmassa kohdassa olin siirtänyt etummaista jalkaa eteenpäin ja kun siirsin taaempaa lähemmäs, nappasi virta kuin kiinni siihen. Ennen kuin tajusin mitä tapahtui, virta pyöräytti minut 180-astetta ympäri ja toinen jalka laskeutui tukevasti pohjaa vasten, kasvot alavirtaan. Silmäni olivat varmasti kuin yllättyneellä pöllöllä. Vain pari askelta ja olin yli.

Jos vain olisin viitsinyt kiivetä takaisin ylös, niska olisi varmasti ollut parempi vaihtoehto. Laiskuutta siis.

Toinen tapaus sattui viitisen kilometriä myöhemmin, kun piti ylittää Bovrojavrissa oleva kapea salmi. Norjalaiset olivat varustaneet kymmenisen metriä leveän salmen kahdella pienellä alumiinisella veneellä, yksi molemmilla puolilla. Eli ensin pitäisi kääntää tämä vene ympäri, työntää kalliolta veteen, soutaa yli, kääntää toisen puolen vene ympäri, työntää kalliolta veteen, sitoa kiinni toiseen veneeseen, soutaa yli, vetää toinen vene kalliolle ja kääntää ympäri, soutaa takaisin yli ja vetää toinenkin vene kalliolle ja kääntää ympäri.

Tuntui suurelta vaivalta kun salmi ei näyttänyt kovinkaan syvältä. Jätin rinkan rannalle, nappasin sauvan käteen ja lähdin ylittämään salmea kahlaten, kokeilemaan kuinka syvä se on. Auringonpaiste ja veden kirkkaus hämäsivät minua, siellä missä luulin olevan 20 senttiä vettä, olikin puoli metriä. Jatkoin kohti vastarantaa, koittaen löytää matalimman reitin, mutta aina kun luulin edessä olevan matalampaa, jatkui sama syvyys tai syveni. Veden ollessa rintaan asti hengitykseni oli hyvin kiivasta, vesikin oli kylmää, salmen molemmilta puolilta vielä jään peitossa. Tunsin virtauksen, jalkoja oli vaikeampi saada pohjaan ja päästyä eteenpäin. Otin yhden uintiliikkeen. Jalat ylettivät jälleen pohjaan. Ranta mataleni nopeasti, nousin kuiville. Ihmettelin tyhmyyttäni.

Käänsi  veneen ympäri, työnsin vesille ja kävin hakemassa rinkan. Matkalla näin minua edeltäneen ylittäjän saappaan salmen pohjalla. Veneellä salmen virtauksen tunsi hyvin, heti kun työnsi rannasta, viiletettiin samaa tahtia alaspäin kuin eteen.

Taas laiskuuden takia vaarallinen tilanne. Toivottavasti en tule näkemään painajaisia näistä tapahtumista.

—

Rikkinäisiä siltoja, yksi ikävä kartanlukuvirhe, vaarallisia tilanteita vesillä, jyrkkiä lumikenttiä, kolottavia jalkoja. Seikkailun makuinen etappi siis.

Huomenna matka jatkuu kuitenkin kohti Kilpisjärveä, kunhan tänään ensin mässäilen kaikella mitä kaupasta ostin.